Lapsiurheilua

Olen kirjoittanut blogiin melko paljonkin Ellan ja Emilian urheiluharrastuksista, jotka vievät ison osan perheemme ajasta ja joiden eteen tein ehkä naurettavankin paljon työtä ennen tänne muuttoamme. Minulle on itselleni suotu lapsena mahdollisuus tehdä sitä mitä rakastin ja kehittyä voimistelussa aikanaan sille tasolle johon omat rahkeeni riittivät ja siitä olen vanhemmilleni ikikiitollinen.

Siksikin olen suhtautunut myönteisesti myös tyttöjen harrastuksiin ja uhrannut paljon aikaa ja vaivaa niiden eteen ja toki nauttinut siitä tohinasta itsekin valtavasti! Jotta emme sivuuttaisi Eeroa, on pakko sanoa, että häntäkin on totisesti rohkaistu löytämään se oma juttunsa. Vielä sitä ei ole löytynyt, mutta mikä kiire valmiissa maailmassa on 6-vuotiaalla?

Omassa pikkukaupungissamme lasten liikunta ja urheilu on kaikenkaikkiaan melko leppoisaa. Kauheaa kilpavarustelua harvoin näkee, lapset kehittyvät omaa tahtiaan ja lahjakkuudet erottuvat joukosta ja menestyvät kilpailuissakin. Siinä ei ole mitään pahaa.

 

Ella ja valmentaja Sanna Voimistelupäivillä 2010

Emilia ja valmentaja Wilma Kuopiossa keväällä 2011

Täällä Kiinassa olen törmännyt myös siihen, miten tehdään maailmanluokan urheilijoita - halusi lapsi sitä tai ei ja oli hänellä poikkeuksellisia lahjoja tai ei.

Kun me hurraamme sille, että olemme saaneet aikaiseksi kulkea jäähallille jopa 3-4 kertaa viikossa (=paljon!) ja iloitsemme siitä, että tänään meni kivasti, törmäsin tällä viikolla hieman eri tasolla kulkevaan toimintaan.

Jäähallille ilmaantui 2 kiinalaista tyttöä, n. 11-12 vuotiaita  ja heidän valmentajansa. Kuulin, että valmentaja on lennätetty tänne Shanghaihin Pekingistä kuukaudeksi valmentamaan tyttöjä juniorikilpailuihin. Vanhemmat maksavat hänen ylläpitonsa täällä. Mies on kuulemma National Champion (they always are). Tytöt käyvät kotikoulua tämän ajan ja keskittyvät luistelemiseen. Kuukauden päästä pidetään juniorikisat täällä vajaamittaisella kotikaukalollamme. Niihin osallistuu myös Emilia, kyseessä ei todellakaan ole mikään Kiinan mestaruusturnajainen, vaan ihan tavallinen kilpailu lapsille. Samassa yhteydessä järjestetään ilmeisesti myös jonkinlainen tasotesti kiinalaisille.

Tähän asti molemmat tytöt äiteineen ovat joka perjantai lentäneet Pekingiin harjoittelemaan viikonlopuksi tämän mestarin johdolla ja palanneet sunnuntaina Shanghaihin. Kesäisin he lentävät USA:n Coloradoon Olympialeirille. Kyseinen pekingiläinen valmentaja veloittaa 800 RMB (=n. 100 €) per 30 minuuttia ja tytöt ovat jäällä iltaisin ainakin tunnin kerrallaan ja ilmeisesti tekevät saman myös aamuisin. Sillä rahalla ei saa tietenkään omaa jäävuoroa, vaan siellä he luistelevat kansan seassa kuten muutkin.

Valmentaja vaikuttaa mukavalta hepulta. Hän hymyilee paljon, taputtaa onnistumiselle ja kannustaa. Ainoa ongelma omasta mielestäni on se, etten ole kertaakaan nähnyt näiden tyttöjen hymyilevän, saati iloitsevan jostain onnistumisesta. Ovatko he sitten poikkeuksellisen taitavia? Voin heti luetella omasta kaupungistamme, joka ei edusta suomalaisen taitoluistelun kärkeä, monta vastaavan ikäistä tyttöä, jotka osaavat enemmän ja nauttivat harrastuksestaan silmät loistaen.

Mielestäni tämä on surullista!