IB-systeemin varhaisten vuosien ohjelman missio kuuluu:
" The aim of all IB programmes is to develop internationally minded people who, recognizing their common humanity and shared guardianship of the planet, help to create a better and more peaceful world" Eli suunnilleen niin, että haluamme kasvattaa kansainvälistä porukkaa, jotka inhimillisinä toisilleen ja yhteistä planeettaa varjellen tekevät tästä maailmasta paremman ja rauhaisamman paikan elää tai muuta yhtä siirappista.
Suomalaiseen tehokkaaseen "kuuntele-kirjoita-lue-opi-toista ja karsi turhat hömpötykset prosessista pois" -systeemiin tottuneena ja uskovana aina välillä epäilen tällaisen koulunkäynnin ansioita. Aika usein asiat tuntuvat vähän turhankin käytännönläheisiltä ja IB-systeemin oppijaprofiilien mantramainen hokeminen jotenkin...hmmm... amerikkalaiselta. Be the risk-takers! Stay balanced! Act reflective!
Sitten taas näitä lastemme Unit of Inquiry -tehtäviä ihmetellessäni ajattelen, että juuri näinhän oppimisen pitäisi mennä! Joskus aikaisemmin kerroin Ellan Matkalla Maailman ympäri -tehtävästä, jossa matkustettiin virtuaalisesti annetulla budjetilla ja kuin varkain opittiin matematiikkaa, maantietoa, tietotekniikan käyttöä ja tiedonhakua. Nyt olivat vuorossa 4. luokkalaiset. Tehtävänä oli keksiä!
Ensin tutustuttiin muiden maineikkaisiin keksintöihin.
Ja laadittiin niistä ryhmätöinä esitykset.
Sitten ryhdyttiin tositoimiin. Oppilaiden tuli ensin miettiä jonkinlainen ongelma, jonka he haluaisivat keksinnöllään ratkaista. Sitten heidän tuli keksiä esine, joka ratkaisee kyseisen ongelman. Tämän jälkeen heidän piti suunnitella se, miten esine käytännössä toimii ja lopulta rakentaa se kierrätysmateriaaleista. Esineessä piti olla vähintään yksi liikkuva osa. Muistuttaa oikeastaan suomalaisen koulun Tämä toimii -kilpailua, mutta tässä jokainen teki työnsä itsenäisesti ja aiheeseen perehdyttiin ehkä perusteellisemmin.
Keksinnöstä piti tehdä myös ongelman, idean, toimintaperiaatteen ja rakennusmateriaalit sisältävä kuvaus joko julisteeksi tai laatikoksi. Jännittävin hetki oli Invention Convention, jossa omat keksinnöt esiteltiin koulun muille oppilaille ja vanhemmille.
Kuvissa siis Emilian keksintöä kuvaava laatikko, ei itse keksintö!
Pelkästään Emilian luokassa syntyi aivan mahtavia keksintöjä. Pidike liian pitkille kengännauhojen päille oli mainio!
Harmi etten ottanut kuvaa automaattisen kärpäslätkän julisteesta, koska itse vekotinta ei pystynyt kuljettamaan koululle sen sisältämän elektroniikan vuoksi! Ihmekös, että keksijä oli suomalainen poika. Ongelmana varmaan kokemukset kesämökiltä...Odottelemme seuraavaa Nokiaa ja toivomme, ettei joku keskijohdon insinööri torppaa tämänkin innovaation tuotekehitystä loputtomiin!
Kynsisuoja kynsien pureskelemista vastaan kuulosti melko kivuliaalta...
Automattinen päiväpeitto oli hauska, vaikka nähtävissä oli ainoastaan pienoismalli.
Oman lapsen keksintöä ei tietenkään voi mitenkään arvostella eikä arvioida. Eikä kyseessä ollut edes mikään kilpailu, vaan kaikki keksinnöt olivat todella hauskoja, oivaltavia tai yksinkertaisuudessaan nerokkaita.
Omasta mielestäni "yksinkertaisuudessaan nerokas" -palkinto meni Suomeen. Tai no, pakko kai puolet kunniasta on antaa tässä tapauksessa Belgialle...
Emilian luokkakaverin Hannan mainio "ruokaruletti" oli paitsi hyvin keksitty, myös hienosti toteutettu. Ongelmana oli keksiä perheelle erilaisia aterioita. Ruokarulettia pyöräyttämällä ikkunaan sijoittui muutama vaihtoehto, joista isoa noppaa heittämällä valittiin päivän ruoka. Tällaisella olisi käyttöä meilläkin!
Innovaatio on Suomessa päivän sana. En usko että Angry Birds syntyi pulpetissa viittaamalla ja possessiivisuffiksia tankkaamalla (en pystynyt selittämään lapsilleni mikä edellämainittu on, vaikka käytännössä saatan sen jopa tietää). Ehkä joskus pitäisi päästää nämä keksijät irti ilman kielioppisääntöjä?
Noin sen minusta tulisi mennä ja olen iloinen, että valmisteilla oleva kansallinen OPS on suuri harppaus tuohon suuntaan. Nyt on kuntien ja koulujen käsissä muuttuvatko koulujen toimintakulttuuri ja pedagogiikka oikeasti tuohon suuntaan. Tiedä lasten on varmasti vaikea palata tähän pulpettisulkeisten maailmaan:)
VastaaPoistaIhana lukea näitä koulujuttuja. Meillä on käynnissä ensi vuoden suunnittelu ja olen jo heittänyt porukalle haasteen, että ensi vuonna tehdään rohkeasti toisin. Meillä on jo ollut ilmiöviikkoja, joissa työskentely on ollu tuon kaltaista ja sekä aikuiset että lapset ovat nauttineet. Pienistä hetkistä ja oivalluksista tämä muuttuu.
Välillä olen tosiaan miettinyt miten sopeutuvat suomalaiseen kouluun. En pidä kaikkea koulumme hösläämistä varauksettomasti hyvänä ja suomalaisessa koulussa oppiminen tuntuu paljon järjestelmällisemmältä kuin täällä tapahtuva jaksotus, jossa ensin opiskellaan vähän kemiaa, joka sitten loppuu ja yhtäkkiä jatketaan historialla ja sitten taas jollain mulla.
PoistaTäälläkin on kovin erilaisia kouluja, yksi kouluvaihtoehto jonka hylkäsimme tutustumiskäynnillä on kuulemma kuuluisa vaatimustasostaan ja kuristaan, enkä usko että siellä juuri aikaa tällaiseen hömpötykseen käytetään. Ilmankos siellä on paljon aasialaisia lapsia.
Lisäksi kuulin yhdeltä äidiltä, että amerikkalaisessa koulussa täällä vanhemmat olivat vaatineet ettei esimerkiksi luokkien pikkujoulujuhlia saa järjestää kouluaikana, koska se on pois opetuksesta josta he maksavat :)
Minä uskon, että avain oppimiseen on juuri se, että lapset saadaan nauttimaan oppimisesta. Ja se ei kyllä toteudu edellisen kirjoittajan termiä lainatakseni pulpettisulkeisilla. Minäkin pelkään, miten lapsemme kokevat paluun suomalaiseen kouluun.
VastaaPoistaSuomen koulu loistaa aina huippupisteillä kansainvälisissä vertailuissa, mikä onkin hienoa ja voimme olla ylpeitä. Usein unohdetaan, että vertailut testaavat aika lailla sitä, miten huonoin aines pärjää. Ja Suomessa siis hyvin. Yksittäinen kansainvälinen koulu päihittää kuitenkin suomalaisen koulun pisteissä varmasti. Ja uskon, että lapset joiden oppimista motivoidaan monin (välillä meistä aikuisista ihan hölmöin tempauksin) tavoin, haluavat oppia. Ilmapiiri täällä kansainvälisessä koulussa on ihan totaalisen toinen kuin Suomen koulussa oli. Kunpa saisimme edes ripauksen tätä Suomeenkin. Uskon meillä olevan nuoria opettajia, jotka olisivat valmiita ja innokkaita hiukan muuttamaan totuttua systeemiä.