Terveiset Taivaaseen!

Olemme perillä ja loma on alkanut varsin lokoisasti. Paikasta on todettava, että olemme Mr. Mallorcan sanoin "kohteessa", joka ei välttämättä eikä ollenkaan tarkoita mitään negatiivista, ainoastaan kuvaavaa. Ajattelin kirjoittaa tänne jotain vasta hieman myöhemmin, kun olemme nähneet paikkaa vähän enemmän, mutta elämässä on aina tartuttava hetkeen ja tämän hetken halusin tallentaa saman tien, vaikka vaan muistiin itsellemme.

Lapsia on kiinnostanut tänne suunnatessamme tosi paljon tsunami. He alkavat olla jo sen ikäisiä, että ymmärtävät, mitä suunnilleen tapahtui vuonna 2004. Mistä sen tietää että se tulee? Miksi ihmisiä jäi niin paljon sen alle? Kuinka korkea se on? Kuoliko suomalaisia? Olemme yrittäneet selittää ainakin jotain ja samalla selittää, ettei meillä ole mitään vaaraa täällä.

Tänään olimme illalla syömässä rannalla ja paikalliset kaupustelijat myivät tietenkin kaikenlaista. Yhtenä artikkelina taivaalle lähti lyhtyjä ja ihmettelimme niiden nousevan ihan tähtien korkeuksiin, tai siltä se näytti.

Eero taisi todeta ensimmäisenä, että voisimme lähettää tuollaisen lyhdyn Vaarille taivaaseen. Siinä rannalla muistelin, kuinka pari vuotta sitten kuollut isäni, eli Vaari, meistä joulua silloin kotonamme  viettäneistä ensimmäisenä reagoi tsunamin uutisointiin. Isä oli käynyt monta kertaa Thaimaassa ja kiinnostui pienestä uutisesta meistä ensimmäisenä ja tajusi kansainvälisten kanavien uutisista, että hiljaisuus ei tarkoita sitä, että kaikki olisi ok.  Me muut olimme vähän että juu, maanjäristys sinne ja aalto tänne. Kaikkea tapahtuu. Ja sitten alkoikin kuulua ja tapahtua.

Niinpä päätimme todella lähettää rakkaalle Vaarille terveisemme taivaaseen!

"Kerro rakkauteni, kerro kuinka ikävöin..."