lauantai 20. huhtikuuta 2013

Kiinalainen luistelutesti

Joo, kuulostaa joltain kiinalaiselta kidutusmenetelmältä, mutta ei sitä ole.


Kiinassa lasten taitoluistelu ilmeisesti perustuu samantapaiseen luokkasysteemiin kuin suomalaisessa voimistelussa. Eli tarvitsee saavuttaa tietty taitotaso siirtyäkseen seuraavaan luokkaan, iällä ei ole merkitystä. Uskon ja ajattelen että tämä ei päde kiinalaisessa valtiollisessa lahjakkuuskarsinnassa, jossa on varmaan kovemmat otteet.  Suomessa pienen kansakunnan käytössä on "lempeä" n. 6-7 vuotiaana alkava "tulos tai ulos" -meininki, jossa ainoastaan syntymävuosi ratkaisee. Vaikka ikäeroa olisi viikko, edellisen vuoden puolella syntynyt on hankalammassa asemassa seuraavan vuoden puolella syntyneeseen nähden ja jos vaadittavia taitoja ei ole tiettyyn päivään mennessä saavutettu, ei etenemään pääse. Mutta tottakai raja on aina vedettävä jonnekin ja loppuvuodesta syntynyt Emppu on aina näissä jutuissa pärjännyt ihan hienosti, ei siis ole mitään hampaankolossa, kunhan purnaan systeemiä vastaan ja toivon että jotain edistystä tapahtuu :)

Tänään oli tämän alueen kiinalaisille taitoluistelijoille suuri päivä, eli tasotesti. Emiliakin osallistui siihen, mutta enemmänkin siksi, että saisi n. vuoden tauon jälkeen tehdä ohjelman kuten kisoissa. Itse testillä ei sinänsä ollut merkitystä.

Emilia pyrki tasolle 4, en edes tiedä monta tasoa systeemissä on. Homman säännöt olivat kuitenkin selvät ja poikkesivat aika paljon suomalaisesta. Kaatuminen olisi ollut paha juttu, mitään vähääkään riskialtista ei siis kannattanut yrittää ja Emiliankin ohjelmaa helpotettiin ja lyhennettiin paljon. Mahdollisimman puhtaasta, vaikka helpommasta ohjelmasta sai paremmat pisteet. Jos nyt yhtään muistan tai olen ymmärtänyt oikein, Suomessa kaatumisesta ei näiden pienempien kohdalla rangaista, mutta yrittämisestä palkitaan.

Seuraavassa minikokoisena tämän päivän suoritus, Empun luvalla. Etsi videosta melkein kaatuminen :)




Tulipahan tämäkin kokeiltua. Kunpa löytyisi Ellalle joku samantapainen voimistelujuttu, kun Suomessa kaikki tuntuu sijoittuvan kevääseen ja alkukesään. Syksyllä taas kisakalenteri alkaa vasta kun olemme taas jo täällä. Lapsille kun kisaaminen tuntuu olevan homman suola, oli tulos mikä hyvänsä! Tärkeintä ei ole voitto vaan asianmukainen tunnelma!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti