lauantai 13. heinäkuuta 2013

Koira Kiinasta Suomeen

Meillä on hyvin onnellinen vajaa kuukausi takana Suomen lomailua, nyt muutamia ihania ja rauhallisia päiviä kotona ennen seuraavaa reissua tapaamaan ystäviä ja rakkaita.

Samalla olen aloittanut hurjan googlettamisen säännöistä koiran viemisestä Kiinaan ja sehän ei tietenkään ole mitenkään helppoa eikä yksiselitteistä. Viimeinen asia jota haluan, on alkaa ryppyillä kiinalaisten viranomaisten kanssa pitkän matkan jälkeen.  Siispä iski inspiraatio tallentaa muistiin myös tämä tuonti.

HUOM! Tämän postauksen "ohjeet" koskevat kevään 2013 tilannetta. Kannattaa aina tarkistaa vallitsevat ohjeet EU-maahan tuomisesta osoitteesta www.evira.fi tai Lemmikkieläinten muuttoa avustavilta agenteilta.

1. Taustaa

Koiramme Omppu syntyi Shanghaissa 22.7.2012. Hän on siis aito kiinalainen koira. Omppu oli meille tullessaan hieman reilut 13 viikkoa vanha. Vastoin ennakko-odotuksia kiinalainen kennel on huolehtinut tarkasti ja hyvin rokotuksista sekä matolääkityksistä. Valitsimme siis kiinalaisen, länsimaalaisittain karun, mutta omasta mielestäni ammattitaitoisen Jialiang-kennelin hoitamaan paluumme Suomeen koiran kanssa. Tästä palvelusta eri palveluntarjoajat osaavat rahastaa, mutta koin sen turvalliseksi vaihtoehdoksi ensikertalaisena.

2. Rabies -rokotus

EU edellyttää maahan tuotavilta lemmikkieläimiltä voimassa olevaa rabies-rokotusta sekä vasta-aine todistusta. Saadakseen vasta-aine todistuksen, koira pitää rokottaa rabiesta vastaan vähintään 30 päivää ennen vasta-aineiden määritystä varten vaadittavaa verikoetta. Koska Omppu oli vasta pentu ja hän oli saanut ensimmäisen rabies-rokotteen 13.11.2012 annettiin toinen rokote maasta viemistä varten jo n. kuukauden kuluttua 27.12.2012.

3. Verikoe

Kun toisesta rabies-rokotteesta oli kulunut 30 päivää, voitiin ottaa verinäyte rabieksen vasta-aineiden määrittelyä varten. Verinäytteen ottamisesta pitää Kiinassa pysyä 90 vuorokautta ennen matkustamista EU:n alueelle. Tulos verinäytteestä tuli n. 3 viikkoa näytteen ottamisen jälkeen.


Alkuperäinen todistus testin läpäisystä pitää olla mukana matkustettaessa EU-maahan.
 
Koiran viemistä EU-alueelle pitää siis alkaa valmistella n. 4-5 kk ennen matkustamista, riippuen rokotuksista ja lääkityksistä.

4. Kansainvälinen terveystarkastus ja paperisota

5-7 päivää ennen matkustamista tehdään kansainvälinen terveystarkastus. Siitä saadaan seuraavat dokumentit:

Animal Health Ceritificate (Entry-exit inspection and quarantine of the People's Republic of China), jossa todetaan koiran olevan kaikinpuolin terve ja vapaa tartuntataudeista ja sillä on voimassaoleva rabies-rokotus. Lisäksi todistetaan koiralla olevan mikrosiru, joka vastaa omistajan passin tietoja.




Paperissa on paljon leimoja ja kopioituvia sivuja, joista yksi jää lähtöselvitykseen lentoyhtiön tiskillä.



Kansainvälisen terveystodistuksen lisäksi tarvitaan (tai ainakin me tarvitsimme) erillisen liitteen, Veterinary certificate to EU-paperin, jossa todettiin koiran rotu, ikä, omistaja, mikrosirun numero jne. perustiedot, sekä tiedot viimeisimmästä Rabies -rokotuksesta sekä heisimatolääkityksestä. 


Lisäksi vaadittiin tietenkin alkuperäinen rokotuskortti, josta käy ilmi koiran rokotus- ja matolääkityshistoria.

5. Lähtöselvitys

Matkustamossa kuljetettava koira saa painaa kuljetuskasseineen enintään 8 kg. Kuljetuskassin mitat ovat Finnairin ohjeissa aika oudot: Korkeus 20 cm, pituus 55 cm ja leveys 40 cm.

Stressasin etukäteen hirmuisesti noiden mittojen vuoksi ja etsin sopivaa kassia hulluuteen saakka, kunnes viimein löysin yhden, nippanappa mitat täyttävän. Lisäksi luin Shanghailu -lehdestä jutun, jossa vaahdottiin koiran max. säkäkorkeudesta, jonka Omppu ylitti reippaasti ja josta ei löytynyt mistään mitään ohjetta. Tosiasiassa lähtöselvityksessä koira punnittiin kasseineen ja paperit tarkistettiin, ketään ei kiinnostanut kassin saati koiran mitat.

Lähtöselvitys otti yhden kopion kansainvälisestä terveystodituksesta ja kuittasi todistuksen turvatarkastusta varten siitä, että koira on punnittu ja lähtöselvitetty eikä muuta tarvita.

6. Lentolippu

Kun kaikki oli selvää, kävimme ostamassa kulman takaa Ompulle Excess Baggage -lipun (100 €) ja kävelimme turvatarkastuksen ja passintarkastuksen läpi kuten kuka tahansa. Koneeseen pääsimme ensimmäisinä ja paikat olivat hyvät.

7. Lentomatka

Sujui mainiosti, tästä olen kirjoittanut jo aikaisemmin

8. Tulli

Saatuamme matkatavarat, menimme punaista linjaa tulliin, jossa Ompun paperit tarkastettiin. Ensin hämminkiä aiheutti muka puuttuva heisimatolääkitys, mutta merkintä löytyi onneksi Veterinary Certificate -liitteestä.

Ja näin olimme Suomessa! Me ihmiset olemme nauttineet, mutta niin on myös Omppu!


Rotta-koira uinnin jälkeen mökillä...


 Laiva-koira vilvoittavassa kyydissä merellä...


 
Seura-koira serkusten kanssa leikkiessä...

Ja paljon muuta!

9. Kustannukset

Kaikki tämä tuli oikestaan maksamaan enemmän kuin pennun hankkiminen!

- Verikoe (pakollinen)  RMB 2300 (n. 250 €)
- Terveystarkastus todistuksineen RMB 600 (n.70 €)
- Erillinen "veterinary report" ja heisimatolääke RMB 800 (n. 90 €)
- Käsittelykulut, kuljetukset, apu lentokentällä jne. RMB 2.600 RMB (n. 280 €)
- lisämaksu viikonloppuna lentämisestä RMB 500 (n. 60 €)
- Lentolippu 100 € 

Jos kaiken tekee itse, kuten ensi kerralla aion tehdä kun osaan, kustannukset ovat murto-osan. Verikoe on pakollinen, terveystarkastuksesta selviää parilla kymmenellä eurolla ja todistukset saa sieltä kai ilman erillistä kustannusta? Ehkä olen joko itsevarmempi tai musertunut, kun kohtaan paluun kiinalaisten viranomaisten kanssa. Mutta tässä tyyppiesimerkki siitä, miten meiltä "länkkäreiltä" saa nyhdettyä rahaa ihan vain varmuuden vuoksi. Ei oikeastaan edes siitä, ettemme osaisi kiinaa, moni osaa huikean hyvää kiinaa, vaan siitä, että säännöt ja vaatimukset voivat muuttua koska vaan ja ne helposti muuttuvat juuri siinä kohtaa kun länsimaalainen astuu tiskille...


4 kommenttia:

  1. Kiva blogi sulla:) Ystäväni perheineen muutti juuri Kiinaan ja sen vuoksi eksyin tänne. Tulen uudelleenkin:)

    VastaaPoista
  2. Hei,

    Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen!Pahoittelut että kommentin julkaisu kesti niin kauan, alan vasta palailla todellisuuteen ja blogiin, paluu Kiinaan kolmen päivän päästä. KÄÄK! Tsemppiä ystävän perheelle, kannusta ottamaan yhteyttä jos joku asia askarruttaa. Minä nyt paljoa tiedä, mutta aina löydän ihmisen joka tietää ;)

    -Marita-

    VastaaPoista
  3. Oliko niin että ostit koiran lentolipun vasta Shanghain lentokentältä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi,

      Joo, just niin. Paikka toki pitää olla varattuna (tai siis omistajan tiedoissa tieto, että koira tulee). Lippu vasta sitten, kun koko lähtöselvitys on tehty. Lipputiski on siinä ihan Finskin lähtöselvityksen kulman takana.

      Poista