lauantai 12. huhtikuuta 2014

Kukkia ja kuulumisia

Heipparallaa!

Blogi on ollut tahattomalla ja ihan tarkoituksettomalla tauolla. Mitään syytä siihen ei ole, ei edes kiirettä. Ei vaan ole irronnut, you know. Lisäksi olen laiskistunut tosi pahasti kuvien siirtämisessä kamerasta koneelle.

Nyt täytyy hieman ryhdistäytyä, koska tarkoituksena oli tehdä tästä myös itsellemme eräänlainen päiväkirja.

Edellisellä viikolla vietettiin taas yhtä lomaviikkoa, tällä kertaa kansainvälisten koulujen kevätlomaa, joka liittyi myös kiinalaisten Qing Ming -festivaaliin, eli eräänlaiseen vainajien muistopäivään. Vietimme lomaviikon ihan Shanghaissa, mutta puuhasimme täällä sentään kaikenlaista kivaa. Kirjoittelen niistä vähän jälkijunassa.

Meillä on täällä on-off -kesä. Välillä on melkein 30 astetta lämmintä, välillä taas sataa ja takkia saa vetää päälle tiukemmin. Torstaisen hellepäivän innoittamana päätin vihdoin laittaa parvekkeille hieman kukkia!

Suuntasimme Andyn kanssa ensin Hongqiaon kukkamarkkinoille. Sieltä mukaan tarttui paitsi niitä kukkia, myös pääsiäisroinaa! Vihdoin on rairuohot kasvamassa, saa nähdä koska ruoho vihertää, ehkä sitten vappuna!


Suomi-koululta hankitut suklaamunat ja muut pääsiäiskarkit saavat täydentää paikallisista valikoimista haalittuja herkkuja.

Yksi juttu mitä täällä rakastan, ovat halvat leikkokukat! Myös orkideoilla pääsee täällä juhlimaan pikkurahalla. Kukkamarkkinoilta irtoaa alle kympillä (siis eurolla) parin-kolmen orkidean asetelma omaan ruukkuun. Valtavat, jopa kymmenen kukkavanaa sisältävät asetelmat maksavat n. 30-40 € ruukkuineen.


Halusin vähän värikkäitä kukkia piristämään parvekkeita, mutta etsiskelin myös sellaista kiinalaista, vähän isompaa ruukkua parvekkeelle ja siihen jotain vihreää puskaa. Kukkamarkkinoilla ruukkuja löytyy, mutta hinnatkin ovat aika kovat, RMB 200-350 (n. 25-40 €). Koska epäilen kovasti tämän kiinalaisinnostukseni kestävyyttää takaisin suomeen saakka, en mitään isoja summia halunnut sijoittaa. Siispä suuntasimme taas Andyn kanssa uusiin paikkoihin, joita hän kavereiltaan soitteli.

Ensimmäinen paikka oli Jinhui Flower Aqua City Hongqiao Roadilla. Ihan etsimääni sieltä ei tosin löytynyt, mutta paikka oli tutustumisen arvoinen. Paikassa myytiin lähinnä kultakaloja, kilpikonnia ja akvaarioroinaa, mutta myös kaktuksia, kiinalaisia esineitä ja kukkia. Hienointa antia kadulla ovat Bonsai-puut!





Kysyin puiden hintaa yhdeltä ukkelilta. Kuulin että kolme jotain, eli ahaa 300 siis. Ehei, hinta oli 3000 RMB ja kyseessä ei ollut kovinkaan kummoinen puu. Ei tyhjätaskuille siis.


Täällä oli kyllä kiinalaisia ruukkuja ja muuta keramiikkaa, myös sitä sini-valkoista jota etsin, mutta Bonsai-kokemuksen jälkeen hintoja ei tarvinnut edes kysellä.



Jos olet kilpikonnaa, kultakalaa tai liskoa vailla, täältä(kin) niitä löytyy! Samalta kadulta saat myös sähäkän neon-tunnelman akvaarioosi!


Paikka oli kyllä kaunis ja kiinalaisittain poikkeuksellisen kivasti laitettu. Ihana kesäinen hellepäivä sai kaiken näyttämään vieläkin mukavammalta :) 




528 Hongqiao Road, Shanghai Jinhui Flower Aqua City
上海市金汇路528号虹桥花卉水族城

Täältä jatkoimme matkaa vähän syrjässä sijaitseville ulkokukkamarkkinoille. Olin saanut kaverilta kortin aikaa sitten ja kerran siellä käynyt pyörähtämässäkin. Nyt menimme sinne kuitenkin tositarkoituksella!

Ja sieltähän alkoi löytyä kaikkea kivaa! Kuviahan ei tietenkään ole, saati enää osoitekorttia tallella. Paikka sijaitsee lähellä G15 moottoritietä (Ningbon suuntaan) ja se on lähellä myös Botanical Gardenia ja samalla suunnalla kuin Happy Valley -huvipuisto. Jep, näillä koordinaateillahan sinne on helppo löytää...Sorii...

Mutta sieltä sain kuin sainkin sini-valkoisen ruukkuni, hintaan RMB 30 (alle 4 €)! Puksipuu kaipaa hieman muotoilua, tarvitsen vain hieman paremman aseen kuin nuo perus Fiskarsit!


Kukkia kertyi lopulta sellainen kasa, etten enää kotona tiennyt mihin niitä survoisi :) Nyt tarvitsee vain pitää ne hengissä! Tuolta sai niitä Bonsai-puitakin, hinnat alkaen 150 RMB. Ei ehkä ihan yhtä hienoja, mutta ei nyt kovinkaan paljon huonompiakaan...





Hauskan kukkapäivän jälkeen seuraava päivä toikin sitten tullessaan ikäviä uutisia. Tämä jäi nimittäin ainakin toistaiseksi viimeiseksi seikkailuksemme Andyn kanssa! Vakavasti sairaat isä ja appiukko tarvitsevat apua ja vaimon siisti sisätyö Hongqiaon lentokentällä kuulemma vei voiton. Andy hoitelee siis vanhuksia. Tämä on ainakin virallinen selitys.

Täällä on itketty ja surtu, erityisen musertava uutinen oli Emilialle, joka on lapsista eniten Andyn kanssa kulkenut. Eilinen matka Pudongiin viimeistä kertaa oli kuin tuomiolle meno, silmät punaisina niiskutimme takapenkillä.

Kovasti houkuttelimme Andya takaisin kun tilanne helpottaa, mutta se ei taida olla hänen päätettävissään. Maanantaina meille tulee uusi kuski ja koko ensi viikon suunnitelmat heittivät samalla kuperkeikkaa. Kaikki pitää taas aloitaa alusta.

Onneksi Andy jätti meille testamenttina monta sivua osoitteita. Itku meinaa iskeä jo tässä, kun noita harakanvarpaita tavaa. Viimeisenä hommana Andy hakee Bossin lentokentältä illlalla, siihen mennessä pitäisi loihtia jonkinlainen kortti. Onneksi olin ihan sattumalta teettänyt lapsista ison valokuvan eläintarhassa, se toimikoot korttina.


KIITOS Andy! Me emme ikinä unohda sinua!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti