sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Ei mikään masentava marraskuu

Onnistuimme saattamaan maailmaan kaksi (esikoisen lisäksi) suloista lasta, joiden synymäpäivien välillä on tasan kolme päivää. Meillä juhlitaan aina sekä 17.11. että 20.11. Kummallekin hankitaan tietenkin lahjat ja järjestetään synttäriaamupalat erikseen.


Lisäksi marraskuu tarkoittaa lukuisia koulun ja harrastusten juhlia, yleensä jokaiselle kolmelle erikseen ja pahimmillaan kahdet juhlat yhtäaikaa.

Tämä tarkoittaa meille melkoista juhlaputkea. Koulussa synttärinä tarjottavine "please bring something from your country" ja sitten taas uudestaan kaikkien kolmen joulujuhliin "please bring something from your country".  Ne varmaan ihmettelevät koulussa, että etteikö se tyyppi keksi mitään muuta kuin Ikean piparkakkuja. Kun lapset vaan aina haluavat viedä niitä piparkakkuja!
Lauantaina 26.11. pidimme Emilian synttärikutsut. 11 tyttöä ja säpinää riitti, mutta homma pysyi hallinnassa. Onneksi compoundillame asuu muutamia huomattavia tulevia herrasmiehiä, joten tytöt halusivat kovasti leikkiä myös ulkona ja kaikki sujui mainiosti.  Jokunen herrasmies saapui meille myös viettämään leffailtaa kutsujen jälkeen.

 



Eilen 30.11. juhlittiin Suomi-koulun kivoja joulujuhlia. Ohjelmassa oli lasten esitysten lisäksi myös todistusten ja Huippu Suomikoululainen -diplomien jako, huutokauppa ja arpajaiset. Menin helppoon ja ostin sadalla rämpylällä arpoja. Tuloksena ei enempää eikä vähempää kuin päävoitto!


Kotona huomasin, että meidän lahjoituksemme herkkukoreihin löytyi edelleen Eeron kassista. Vähän nolona, mutta kiitollisena siis!

Joulujuhlissa oli myös huutokauppa lasten taiteesta. Teemapäivänä maalattiin revontulia. Eero vakuutti yhden maalauksista olevan hänen tekemänsä, muiden avustaessa. Koska olin katsellut tätä jo ns. sillä silmällä hyväntekeväisyysmielessä, intouduin (vanhempien lasten mukaan tosi nolosti) huutamaan taulun meille. Eeron huoneen seinälle. Minusta tämä oli mainio =)




Eilen 30.11.juhlittiin myös Eeron synttäreitä.  Tunnelma oli hieman haastavampi kuin viikko sitten. Kuvittele 10 kpl n. 8 v poikia luonasi kolmen tunnin ajan. Onneksi lastentarhanopettaja minussa tajusi, että nyt ulos ja äkkiä. Tunti vanhaa kunnon rosvoa ja poliisia vei mehut pojista, kiitos Emilialle, Emilian kaverille Stellalle, sekä Lolalle ja Lolan kaverille Marialle avusta. 


Minun on pakko ihan rehellisesti myöntää, että lastenkutsut eivät ole ihan se minun juttuni. Teen sen ja kestän ja jopa tykkään sitten kun homma on päällä, mutta valmistelut ahdistavat. Marraskuussa tätä on yleensä siis viikon välein.

Onneksi on joulukuu! Tänään siis vain pötköttelemme ja käymme Emilian kanssa poikkeuksellisesti luistelemassa illalla.

Aamupäivällä täällä puuhattiin:

Herra Tuhina kuvitteli erään sängyn omakseen...


 Joku pelasi Minecraftia...


joku kokosi legoja eilisiltä syntäreiltä...



Kolmas teki rannekoruja ja vaan chillaili.



Ja me vanhemmat? Me tietenkin vaan ollaan ja hölläillään - anteeksi tästä urposta ilmaisusta Ella ;) Se ON tahallista!

Mukavaa Sunnuntaita kaikille!




lauantai 30. marraskuuta 2013

Nappikauppaa


 

Kaikkeen sitä ihminen joutuu kun Kiinaan muuttaa! Esimerkiksi tilanteeseen, että ompelutaidoton ja varsinkin -haluton, kiertelee hullun lailla ympäri Shanghaita metsästäen kankaita, nippeleitä ja nappeleita, ompelijoita toteuttamaan suuren vision, jota ei kuitenkaan saa paperille. Saati että ymmärtäisi millaisia kankaita ja kuinka paljon tarvitaan. Säästän tähän painajaiseen johtaneen projektin esittelyn tuonnemmaksi, se on tarina sinänsä. Mutta joo, liittyy jäällä tarvittavaan vaatteeseen ja sen teettämiseen.

Shanghain suuri ristiriita on siinä, että täältä saa varmaan ihan mitä tahansa, teetettynä tai valmiina. Kunhan vain tietäisi mistä etsiä. Ja kunhan osaisi vielä selittää mitä haluaa. Ja löytäisi sinne vielä uudestaankin. Siksi me ulkomaalaiset keräämme osoitekortteja kansioihimme ja hyvän paikan löytäessämme otamme niitä samalla kymmenen kappaletta, myös kavereille jaettavaksi. Sitten ne kaverit menevät ja jakavat kymmenen korttia omille kavereilleen ja kohta paikka ei olekaan enää niin hyvä. Suorastaan pelästyin Lujiabang Lu:lla (räätälimarkkinoilla) viime viikolla,  kun kaksi eri myyjää puhui sujuvaa suomea! Ai kamala, kohta tämä on kuin joku Kanaria.

Eilen missionani oli löytää paikka joka myy strasseja. Emilian luistelukaverin äiti (se uudempi, ei hän, joka tietää kaikki paikat) oli törmännyt sattumalta kävellessään ympäriinsä paikkaan, jossa myydään strasseja ja halvalla. Vahinko vain, että hän on niin uusi, ettei tullut ottaneeksi edes yhtä korttia matkaan. Ohjeena oli, että Yuyuan Gardenin metropysäkiltä 10 min kävelymatka johonkin suuntaan, jonkin puiston läpi. Iso valkoinen talo.

Kartalta löytyi sopivankuuloinen ja sopivalla suunnalla sijaitseva kohde, jonka Andy luonnollisesti tiesi: Shanghai ShiLiuPu Clothing Material Market. Paikka näyttikin lupaavalta! Paikka osoittautui kuitenkin taas yhdeksi räätälimarkkinaksi. Mutta täällä myytiin kankaita ja paljon!

Jos joku nyt etsii liukuvärjättyä sifonkia, niin täältä löytyy... Itse sattuneesta syystä ajattelin ehkä tarvitsevani.


Pitsiä on joka lähtöön. En koskaan tajua mittasuhteita siihen, mitä johonkin vaatteeseen tarvitaan, ostin varuiksi metrin. Kankaat leikataan surutta pitkin lattiaa ja ronskilla otteella.


Paikka ei todellakaan ole niin siisti kuin esim. Lujiabang Lu, mutta täällä näkyikin enemmän kiinalaisia. Kankaita on kolmessa kerroksessa, kashmirista trikoon kautta silkkiin. Kaikkea sai myös teetettyä, hintataso jäi siinä hässäkässä tarkistamatta. Mutta epäilen sen olevan aikalailla edullisempi kuin Lujiabang Lu:lla. Ja ainakin mallikappaleet olivat mallikkaita.


Sitten monien sattumien summana, mahdollinen puvun ompelija sattui soittamaan samalla hetkellä Andylle sopiakseen perjantaiksi tapaamista liikkeeseensä sen hemmetin puvun teettämiseksi. Kuinka ollakaan, hän asui aivan tämän markkinan naapurissa ja kävimme sitten autossa pikaisen neuvottelun aikataulusta ja hinnasta ynnämuusta. Ja hän osasikin neuvoa meidät strassien valkoiseen taloon ja vieläpä ohjeistaa oikean hintatason.

Ja tämähän olikin oikea ompelijoiden taivas, jos nyt mitään siitä ymmärrän ;)

vetoketjuja.... 


nauhoja..


pitsinauhoja..



nappeja...

  

lankoja jokaiseen tarpeeseen...

 

 turkiksia...


" What Does the Fox Say?"


 Ja minä kävin sentään pikaisesti vain ensimmäisessä kerroksessa. Enkä tässä luetellut edes puolta siitä, mitä sieltä löytyy.

Ja myös niitä strasseja!


Yleissivistyksenä mainittakoon, että mm- kilpatanssin, rytmisen voimistelun ja taitoluistelun (yms.) puvuissa käytetyt strassit myydään usein "grosseina": 1 grossi strasseja = 144 kpl. Näytin erästä Ellan voimistelupukua, jossa on ihan sikana Swarovskin strasseja ja kysyin vastaavia. Löytyi. En osaa sanoa, olivatko ostamani Swarovskeja vai eivät, mutta kotona niitä noiden pukujen vastaaviin verratessani en huomannut niitä ainakaan huonommiksi, ne "sädehtivät" vähintään yhtä paljon ja näyttivät samoilta. Hankin aluksi yhden grossin tavallisia kirkkaita strasseja (halkaisija 4 mm) ja yhteensä yhden grossin isompia vaaleanpunaisia sekä kirkkaita 6 mm strasseja. Maksoin niistä 150 RMB (n. 18 €) ja penniäkään ei ollut tinkimisen varaa. Nämä olivat silittämällä kiinnitettävää mallia. (hotfix?). Vertasin huvikseni suomalaisten nettikauppojen hintaan ja pääsin ehkä vähän halvemmalla, mutta vaivaa näin tajuttomasti :) Ei siis vielä välitysbisneksen arvoista homaa. Tosin olen varma, että kun ostos kohoaa kymmeneen grossiin ja yli, hintakin tippuu roimasti. Tämä oli tällaista verryttelyä! Vähän heikompilaatuisia olisi saanut huomattavasti, huomattavasti halvemmalla. Kuka tarvitsee strasseja Suomessa ;) ?

Räätäli- ja kangasmarkkinoiden osoite:


 Tilpehöörikaupan osoite:


Ihan englannilla näissä ei pärjää, mutta auttavalla kiinan ja englannin sekoituksella ja laskimen kanssa kyllä!

Huomenna Suomi-koulun joulujuhla sekä Eeron synttärikutsut, kiireesti nukkumaan. Leipuri Hiivan leipomuksetkin ovat valmiina, kehumista niissä ei ole. Onneksi äiti leipoi pullat pakkaseen jo viikonloppuna :) Kiitos!

torstai 21. marraskuuta 2013

Markkinoilla

Tämä syksy tuntuu etenevän kuin pikajuna! Lasten koulu on työllistänyt lisääntyvien läksyjen muodossa ja kaikki vapaa-aikaan liittyvä säätäminen ja vapaaehtoishommat varmistavat, ettei luppoaikaa juuri jää. Hassua, että stressaan tällä hetkellä eniten kahdesta teettämisen tarpeessa olevasta puvusta. Molemmissa pitäisi olla ehkä vähän bling-blingiä, sifonkia tai pitsiä ja jonkinlainen idea. Toisen helma on minimaalinen, toisen pitkä. Ongelmana on ehtiä niihin paikkoihin, joissa nämä saa teetettyä tarpeeksi ajoissa ennen h-hetkeä!

Kyseessä ovat iltapuku itselleni 7.12. Itsenäisyyspäivän juhlaan, toinen Emilian luistelupuku 8.12. pidettäviin kisoihin. Kyllä, huomaattehan peräkkäiset päivämäärät ja vähänkään jäähallitouhua tuntevat tietävät, että kisat ynnä muut turnaukset alkavat aina kukonlaulun aikaan. Se siitä kuohuvan nauttimisesta...

Huomenna siis pakosti ohjelmassa Lujiabang Lu:n räätälimarkkinat, joista on haussa yhtä ja toista myös vierailevalle tähdelle, äidilleni. Mutta myös sen oman  puvun alulle saattaminen, viimeinkin.

Sen toisen puvun teettämisestä tämän postauksen lopussa.

Tänään kävimme viimein  Shanghain "kiinalaisilla" kashmir-markkinoilla. Myös Taikang Lu nro 44 ja 392 Wukang Lu (near Tai'an lu) tarjoavat kashmiria.

Oma osallistumiseni rajoittui lievästi sanottuna hang around -osastolle. Syy tässä:


Typeryyksissäni ryntäsin maanantaina Emilian kanssa luistelemaan lähdettäessä taksista hakemaan takkia, juosten tottakai. Muutama askel ja naks, pohkeessa tuntui aika ilkeä muljahdus. Vanhan ei kannattaisi! Mutta olihan se lähdettävä ja niin mentiin, klenkaten. Aamulla oli pakko hakeutua hoitoon, tuloksena nämä kivat kepit, mallia ensimmäinen maailmansota, sekä vahvaa kipulääkettä. Onneksi kuuliaisesti suoritettu 1,5 vrk lepo tuntui edes hiukan tepsivän ja käveleminen alkoi jo sujua. Kapinallisena lähdin tietenkin heti liikkeelle.

Ja päädyimme siis näille kashmir markkinoille.

Andy meille tämän kertoi. Olimme edellisellä vierailuilla etsiskelleet lankaa, joten Andyn vaimo oli kehottanut viemään ne nyt sitten näille markkinoille. Olin kuvitellut kashmir-markkinat eräänlaiseksi huivitoriksi, jossa turistihinnoista tingitään sitten se vähintään 50 %. 

Ensin vaikuttikin vähän siltä, että lankoja ne täällä lähinnä myyvät....



Ja jotain paitoja sen lisäksi... Ärsytti klenkata kipeän jalan kanssa (tietenkään en ottanut keppejä mukaan...) turhan takia.



Kunnes Andy saapui pelastamaan meidät ja vahvistamaan käsityksemme siitä, mistä on kysymys eli räätälimarkkinat kashmirlangasta: valitse malli, valitse laatu ja tee se mittojen mukaan.

Mallikappaleet olivat toki kovin kiinalaisia.



Hmmm...Mr. Huppari, kannataisko tarkistaa onkohan luvat ihan kunnossa???



Melkein Armaniakin olisi saanut ihan valmiina.



Kun hieman ympärilleni siinä lähes paikallaan pyöriessäni pällistelin ja vähän kuulostelin hintoja Andyn avustuksella, päädyin kuitenkin teettämään yhden villatakin. Hieman pidempi villatakki, valittuna parhaasta mahdollisesta langasta, mittojen mukaan teetettynä, maksoi RMB 550 (= n. 67 €). Medium quality olisi irronnut hintaan 320 RMB (=n. 42 €). Sekin oli ihan mainio. Ainakin mallikappaleen premium quality tuntui ihanan pehmeältä ja laskeutuvalta. Saapi nähdä.

Lisäksi ostin pitkän huivin, joka on todella pehmeä ja kevyt ja maksoin RMB 190 ja se oli viimeiseen asti tingitty hinta valmiista huivista.

Kysyin illalla näistä markkinoista täällä yli viisi vuotta asuneelta Emilian  luitelukaverin äidiltä  (joka tuntuu tietävän ihan kaikeasta ihan kaiken) ja hänen mukaansa tämä on se paras paikka, vähintään puolet turistipaikkoja halvempi ja lisäksi paljon laadukkaampaa tavaraa myyvä paikka, jossa haluamansa mallin saa teetettyä halvalla. Mutta hänenkin mukaansa kovin kiinalainen. Kannattaa siis ottaa oma malli mukaan. Tinkiä voi vähän, mutta hinnat ovat yleensä aika kohdallaan jo valmiiksi. Meidän kiinalainen kuskimme, joka on haka hakemaan parasta hintaa sai tingittyä hinnoista n. 10-30 RMB eli ei paljon mitään.

Nappeja, neulomistarvikkeita sekä ihan muutakin lankaa kuin kashmiria löytyy joka lähtöön!


  


Paikka on todella outo, keskellä rakenustarvikemarkkinoita :)  Mutta sieltä se löytyy!


Hong Du Building materials market No. 2314-2316 & 2413-2415, 
Hong Mei south road Yin du road 1268, 
Min hang, Shanghai.



Piipahdimme myös pikaisilla täsmäostoksilla kukkamarkkinoilla tulevia synttärikutsuja varten. Täällä on jo täysi joulu päällä. Koskahan Carrefourissa alkaa soida repeatina kilisee, kilisee kulkuset...Näitä aikoja varmasti. Vaikka kiinalaiset eivät edes juhli joulua sen kummemmin.






Tämä vitialkoinen, kristalleilla ja ihan kirkkailla led-valoilla koristettu puu, joka tässä kuvassa näyttää ihan todella järkyttävän psykolta, on unelmani. Saisikohan tällaisen roudattua Suomeen?

Tämä ihanien puiden kauppa on muutenkin lempikauppani (joulutavaroissa) täällä kukkamarkkinoilla. Kaiken vilkkuvan ja välkkyvän ja värikylläisen joukossa simppeliä valkoista ja muuten vaan nättiä!




Huomenna testaame balettitarvikekaupan (myös muita tanssi- ja voimistelutarvikkeita) ja laitamme aluille Emilian uuden kisapuvun! Raporttia ehkä myöhemmin...