Synttärihumusta toivuttaessa seuraava viikkokin kului hieman nopeammin kuin tarpeellista ja kun kaikki aina väkisinkin jää sinne viimetippaan, niin Japanin reissu lähestyi loppuviikosta uhkaavaa vauhtia.
Pahaksi onneksi juuri kyseiselle viikonlopulle näytti kasaantuvan kaikkea pientä kivaa, kuten Suomi-koulun joulujuhla, Ellan ylimääräiset balettiharkat American Ballet Competionin esitystä varten, Eeron fudismatsit sunnuntaiaamuna ja vielä yhdet synttärikutsut, joihin Emilia oli lupautunut luisteluopettajaksi pikkuisille. Aikataulu alkoi huimata jo itseänikin, mutta sen esittely siipalle vaati pikkuista enemmän diplomatiaa. "ööö, tässä olis nää pari juttua siinä viikonlopun aikana, tässä olis tää minuuttiaikataulu…" Niin ja muista ostaa koiralle ruokaa, maksaa ayille ja katso, että Eero opettelee joulujuhlan vuorosanat.
No, onneksi osa ohjelmasta peruuntui ja siirtyi, joten kevein mielin ja aikamoisessa kiireessä pakatun laukun kanssa pääsin matkaan klo 04.00 aamuherätyksen jälkeen. Lentoaika Shanghaista Nagoyaan oli vain 1 h 45 min, lentoyhtiö (All Nippon Airways, ANA). Suosittelen kaikille. Halpa ja hyvä, lyhyen lennon aikana parempi ruoka kuin Finnairilla pitkillä lennoilla ja mainio palvelu kaikkiaan. Saavuimme Nagoyaan klo 10.00 ja meitä oli vastassa matkaseuralaiseni Tomomin ystävä Mr. Yun.
Ensimmäinen etappimme Nagoyassa oli Shrine Atsuta, joka on yli 1900 vuotta vanha Shintolaisen uskonnon pyhä paikka (ei temppeli).
Täällä oli perjantaina aamupäivällä hyvin hiljaista ja rauhallista.
Ensimmäisenä pestään kädet lähteessä.
n. 2000 vuotta vanhaa puuta pidetään pyhänä. Puu näkyy jo alkuperäisissä maalauksissa shrinen alueesta n. 1900 vuotta sitten.
Kumarrus Jumalille.
Niin kaunista...
Ostimme ennustukset. Minulle luvattiin hyvää, mutta sen verran kiirettä on pitänyt, etten vielä ole ehtinyt saada tarkkaa käännöstä ennustuksestani. Ennustukset on tapana solmia naruille. Roskiin heittäminen tietäisi huonoa onnea.
Lapset on tapana tuoda pyhäkköön 1-, 3- ja 5-vuotiaina, toivena heille hyvä elämä. Lapset puetaan kimonoihin.
Aivan sattumalta tapasimme herran, joka käy syöttämässä shrinen alueella asustavia kukkoja. Joka ikinen päivä jo neljän vuoden ajan. Uransa metalliteollisuuden palveluksessa tehnyt herrasmies on matkustanut laajalti Euroopassa, ei kuitenkaan Suomessa. Hänestä saimmekin lennosta oivan oppaan alueelle.
Ensinnäkään kukot eivät ole alueella vain huvin vuoksi. Kun myrsky lähestyy, kukot "kiipeävät" puuhun. Ne eivät osaa lentää, joten ne pomppivat oksalta oksalle. Kun kukot kipuavat puihin, tietää shrinen väki varautua myrskyyn. Herra Kukolla oli kännykässä kuvia sanojensa vakuudeksi, kukot todellakin olivat puiden oksilla ennen myrskyä.
Herra Kukko kertoili meille laveasti alueen tarinaa ja shintolaisuuden perinteitä. Jumalia on lukuisia ja jokaiselle on oma asumus alueella. Toiset isompia ja toiset pienempiä.
Yhdet tärkeimmistä Jumalista ovat puiden Jumala (tai kasvillisuuden Jumala) sekä veden Jumala. Siksi koristeluina käytetään paljon valkoisella paperilla koristeltuja bambun tai muiden puiden oksia. Oksa symboloi puita ja kasvillisuutta, valkoinen paperi vettä.
Tarun mukaan tämän shrinen Vedenjumalan asumuksen luona sijaitseva lähde tuo kauneutta naisille, jotka koskettavat sen vedellä poskeaan. Kaunistuminen tulisi olla tapahtunut jo heti seuraavana aamuna. Innokkaina lähdimme siis luonnollisesti kokeilemaan onneamme.
Vesien Jumalan asumus ei ollut muita kummallisempi. Mutta taika onkin lähteessä!
Lähteellä suoritimme rituaalin: Ensin kauhalla heitettiin vettä Jumalaa symboloivan kiven päälle kolmesti. Sitten lyötiin kädet yhteen ensin yhden kerran: "herää Jumala" ja toisen kerran, joka oli jonkinlainen tervehdys. Sitten kumarrettiin kahdesti. Ensin "hyvää huomenta Jumala" ja sitten muistaakseni "hyvää iltaa Jumala". Taas läpsytettiin käsiä kahdesti, en muista miksi. Ja taas kumarrettiin: "Nähdään taas pian, Jumala". Sitten sormi kastettiin veteen ja koskettiin omaa poskea. Sitten vaan kaunistumista odottelemaan!
Nuudelilounas alueen kuppilassa oli todella maukas.
Lounaan jälkeen hyvästelimme Mr. Yunin ja jatkoimme eteenpäin omin nokkinemme. Ensin suuntasimme "Japanin Arabialle", eli Noritaken puistoon ja tehtaanmyymälään. Ruska-aika on Japanin tietyissä osissa juuri nyt parhaimmassa loistossaan ja Nagoya ja Kioto kuuluvat näihin alueisiin.
Noritakella hillitsimme itsemme loistavasti ja poistuimme ilman ostoksia seuraavaan etappiin, Nagoyan linnaan. Linnan rakennutti Shoguniksi kohunnut Ieyasu Togykawa n. vuonna 1600. Linna kärsi pahoja tuhoja toisessa maailmansodassa ja se paloi pahoin. Mm. Hommarun palatsia jälleenrakennetaan parhaillaan.
Linnan oleskeluhuoneita
Samuraiden miekkavarastoa
Samurain sota-asu
Shogunin kantotuoli.
Pitkän päivän päätteeksi otimme luotijunan Nagoyasta Kiotoon. Matka taittui puolessa tunnissa. Japani on eväiden syönnin luvattu maa ja juna-asema pursui erilaisia eväiden myyjiä. Suomessa löytyy aina joku narisija, joka saa ahdituskohtauksen tai sairaalaan johtavia allergiaoireita, jos joku syö samassa junavaunussa appelsiinia. Ei täällä, kaikkea on tarjolla ja kaikki syövät. Se on kuulemma osa matkaa.
Eväsrasioiden sisältö on demonstroitu muovisilla malleilla:
Ja ihan samalta ne itseasiassa myös boxeissa näyttivät! Oikein hyvää.
Perillä hankimme turisti-infosta kahden päivän metro+bussikortit ja etsimme sopivan bussin. Määränpäässä saimme tovin etsiskellä majapaikkaamme, perinteistä kiotolaista taloa. Eli asustamme eräänlaisessa kotimajoituksessa. Rättiväsyneenä, tavaroita raahatessa alkoi melkein huumori loppua: "Näyttäkää minulle lähin Hilton ja huone sieltä, KIITOS!". Vaan kun tiesimme, ettei tilaa missään ole. Läytyihän se lopulta, 200 vuotta vanha kiotolainen talo ja mukava + 80-vuotias emäntä, pirteänä meitä vastaanottamassa, vaikka kello oli jo lähellä yhdeksää illalla ja olimme luvanneet saapua seitsemän maissa.
Suunnistimme vielä klo 23 paikalliseen yleiseen kylpylään mummelin neuvosta. Olisko tää vähän kuin näiden japanilaisten yleinen sauna? Aivan ihana kokemus. Kaiken ikäiset, näköiset ja kokoiset naiset nautiskelivat kuumista ja jääkylmistä kylvyistä, oikeasti kuumasta saunasta ja suihkuista. Vakkareilla oli isot korit kaunistautumistuotteita omissa säilytyslokeroissaan ja selkeästi omat paikat ja porukat. Vähän ennen puoltayötä kylpylässä oli edelleen ihan täysi tohina, me hiivimme nukkumaan.
Seuraavana aamuna heräsimme sateiseen, mutta niin kauniiseen näkymään talon puutarhaan.
Jatkoa seuraa….
