lauantai 19. tammikuuta 2013

Hengailua ja hemmottelua

Tänään käynnistyi arki Suomi-koulun muodossa ja me vanhemmat teimme sillä aikaa heti aamusta aina yhtä rasittavan reissun Ikeaan. Tarvitsemme pienen vuodesohvan yläkertaan ensi viikolla käynnistyvän vierailuputken varalle. No, sellainen löytyi, mutta saatavissa vasta Helmikuun puolivälissä, kun tarve olisi ollut ensi viikolla. Onneksi Ikea on täällä myös loistava ruokakauppa, joten matkaan tarttui puolukkamehua, puolukkahilloa, korvapuusteja, piparkakkuja yms.

Iltapäivällä suuntasimme kaupungille ystävämme, Emilian kummisedän seuraan. Tarkoituksena oli ensin hengailla keskustassa ja tehdä muutamia pakollisia vaateostoksia sekä syödä päivällistä japanilaisessa ravintolassa. Vaateostosten jälkeen suuntasimme Nanjing Roadille haahuilemaan ja hakemaan ruokahalua.




Haikailimme loistavalla sijainnilla siunattuun Sofitel -hotelliin, jossa vietimme viime keväänä viikon ihmettelemässä tulevaa kotikaupunkiamme nauttien alakerran Häagen Dazs -jäätelöbaarista, Nanjing Roadin vilinästä sekä 28. kerroksen loungesta! Päätimme samalla tehdä jossain vaiheessa pienen hotelliloman keskustaan, tosin itseäni houkuttaisi vanhanaikaista ja kovin ranskalaista Sofitelia enemmän esim. Kaitaliinan tempauksen mukainen modernimpi hotelli.


Kummisetä intoutui katukuppilassa neuvottelemaan kauppiaan kanssa ja lopputuloksena oli kellot kaikille lapsille (meidän ja heidän).




Yleisön loputtomista pyynnöistä huolimattta julkaisen suttuisen salakuvan vapaavoimistelun (mitähän sekin on???)  Suomen Mestarin tyylinäytteen.  Seiska maksaa mahdollisen "bongasin julkkiksen" -palkkion, eli kaikki kyselyt sinne kiitos, ei tänne!


 

Välillä käytiin hakemassa hieman vauhtia kummisedän hotellihuoneen sängyllä hyppimällä!


Ehkä koko päivän paras juttu kohdistui minuun, koska ystävämme oli buukannut minulle tunnin hieronnan hotellinsa viereisessä paikassa! Luulin juttua ensin vitsiksi, mutta pääsin nauttimaan tunnin erinomaisesta  hieronnasta mukavassa  paikassa! Kyllä, pesen mielelläni muutaman koneellisen pyykkiä kiitokseksi :)



 
Muu seurue suuntasi jo edeltä japanilaiseen ravintolaan päivälliselle ja liityin heidän seuraansa suunnilleen ilmassa leijuen hieronnan jäljiltä.  Suomalaiset leimataan aina junteiksi lihapullaporukoiksi, mutta niinpä vaan lihapulliin törmää kaikkialla, myös japanilaisessa ravintolassa, Shanghain syrjässä, jossa tuskin on vaikutteita haettu Suomesta ;) Ja olivat muuten ihan älyttömän hyviä!


 Kuten kaikki muukin pöytään tuotu!


Mukavaa lauantaita kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti