lauantai 16. maaliskuuta 2013

On ilmoja pidellyt

Shanghain kevät on toisaalta ihana ja toisaalta yllätyksiä täynnä.

Pari viikkoa sitten toppatakki oli todellakin tarpeen. En meinannut uskoa, kun joku ennusti silloin loppuviikoksi + 27 astetta. Mutta todellakin, viime viikonloppuna helle helli meitä palelevia. Yhtäkkiä lapset pyrähtivät parvina compoundin teille pyörineen ja potkulautoineen, perjantaina ja lauantaina shortseissa ja pienissä mekoissa.


Eero sai mummilta uuden pyörän innostuttuaan viimein oikeasti pyöräilemään.  Polkupyörät ovat täällä uskomattoman halpoja. Laadukkaan vaihdepyörän, Shimano -vaihteilla varustetun saa alle 100 €. Toimme täysin turhaan tyttöjen polkupyörät tänne ruostumaan. Toisaalta ainakin Emilian pyörä olisi jäänyt pieneksi tämän vuoden aikana, nyt siitä on ollut iloa täällä.  Myynnissä siis kohta 20 tuumainen, vähän poljettu lila Solifer.

Ajatuksissani on hankkia tällainen cool kansalaispyörä itselleni!

Lauantaina vielä yhdeksältä illalla palatessamme illalliselta lapset tarkenivat hienosti pienissä shortseissa ja T-paidoissa. Viime lauantaina kuulemma lämpötila oli n. + 30 astetta.

Toisaalta tämän viikon tiistaina meidän oli pakko kääntyä Ompun kanssa aamulenkiltä takaisin, koska meitä molempia selvästi paleli liikaa ja kaatosade sai mielen muutenkin apeaksi...Lämpötila oli romahtanut jonnekin + 8 asteen tienoille. Kaulaliinat ja umpinaisemmat kengät sai taas kaivaa esiin.

Ruoho kuitenkin vihertää...


... ja puut kukkivat upeasti



Tänään aamupäivällä oli ihanan lämmin sää, vaikkakin pilvistä. Totesin aamulla haluavani jonnekin kivaan paikkaan syömään, ulkona terassilla. Jotain ihanaa ruokaa ja viiniä. Syömään terassille pääsinkin,  ruoka oli hyvää ja olo muutenkin mukava. Onneksi ateriointi oli jo melkein ohi, kun sää taas viileni ja alkoi sataa kaatamalla.


Hytisin ja yritin muun perheen ohessa viittilöidä meille taksia. Kun sataa, taksia on tosi vaikea saada missä tahansa ja tällä ravintolakadulla erityisesti.

Vaikka Suomessa lämpötilojen ero on vielä paljon dramaattisempi, + 5 asteesta -25 asteeseen, on tähän poukkoiluun ollut aika vaikea tottua. Koskaan et tiedä onko sopiva vaatetus mekko + villatakki vai villainen mekko + toppatakki vai jotain tältä väliltä. Ja vaikka varautuisit aamulla oikein, iltapäivällä joko läkähdyt tai jäädyt valitsemassasi asussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti