Lapsiurheilua

Olen kirjoittanut blogiin melko paljonkin Ellan ja Emilian urheiluharrastuksista, jotka vievät ison osan perheemme ajasta ja joiden eteen tein ehkä naurettavankin paljon työtä ennen tänne muuttoamme. Minulle on itselleni suotu lapsena mahdollisuus tehdä sitä mitä rakastin ja kehittyä voimistelussa aikanaan sille tasolle johon omat rahkeeni riittivät ja siitä olen vanhemmilleni ikikiitollinen.

Siksikin olen suhtautunut myönteisesti myös tyttöjen harrastuksiin ja uhrannut paljon aikaa ja vaivaa niiden eteen ja toki nauttinut siitä tohinasta itsekin valtavasti! Jotta emme sivuuttaisi Eeroa, on pakko sanoa, että häntäkin on totisesti rohkaistu löytämään se oma juttunsa. Vielä sitä ei ole löytynyt, mutta mikä kiire valmiissa maailmassa on 6-vuotiaalla?

Omassa pikkukaupungissamme lasten liikunta ja urheilu on kaikenkaikkiaan melko leppoisaa. Kauheaa kilpavarustelua harvoin näkee, lapset kehittyvät omaa tahtiaan ja lahjakkuudet erottuvat joukosta ja menestyvät kilpailuissakin. Siinä ei ole mitään pahaa.

 

Ella ja valmentaja Sanna Voimistelupäivillä 2010

Emilia ja valmentaja Wilma Kuopiossa keväällä 2011

Täällä Kiinassa olen törmännyt myös siihen, miten tehdään maailmanluokan urheilijoita - halusi lapsi sitä tai ei ja oli hänellä poikkeuksellisia lahjoja tai ei.

Kun me hurraamme sille, että olemme saaneet aikaiseksi kulkea jäähallille jopa 3-4 kertaa viikossa (=paljon!) ja iloitsemme siitä, että tänään meni kivasti, törmäsin tällä viikolla hieman eri tasolla kulkevaan toimintaan.

Jäähallille ilmaantui 2 kiinalaista tyttöä, n. 11-12 vuotiaita  ja heidän valmentajansa. Kuulin, että valmentaja on lennätetty tänne Shanghaihin Pekingistä kuukaudeksi valmentamaan tyttöjä juniorikilpailuihin. Vanhemmat maksavat hänen ylläpitonsa täällä. Mies on kuulemma National Champion (they always are). Tytöt käyvät kotikoulua tämän ajan ja keskittyvät luistelemiseen. Kuukauden päästä pidetään juniorikisat täällä vajaamittaisella kotikaukalollamme. Niihin osallistuu myös Emilia, kyseessä ei todellakaan ole mikään Kiinan mestaruusturnajainen, vaan ihan tavallinen kilpailu lapsille. Samassa yhteydessä järjestetään ilmeisesti myös jonkinlainen tasotesti kiinalaisille.

Tähän asti molemmat tytöt äiteineen ovat joka perjantai lentäneet Pekingiin harjoittelemaan viikonlopuksi tämän mestarin johdolla ja palanneet sunnuntaina Shanghaihin. Kesäisin he lentävät USA:n Coloradoon Olympialeirille. Kyseinen pekingiläinen valmentaja veloittaa 800 RMB (=n. 100 €) per 30 minuuttia ja tytöt ovat jäällä iltaisin ainakin tunnin kerrallaan ja ilmeisesti tekevät saman myös aamuisin. Sillä rahalla ei saa tietenkään omaa jäävuoroa, vaan siellä he luistelevat kansan seassa kuten muutkin.

Valmentaja vaikuttaa mukavalta hepulta. Hän hymyilee paljon, taputtaa onnistumiselle ja kannustaa. Ainoa ongelma omasta mielestäni on se, etten ole kertaakaan nähnyt näiden tyttöjen hymyilevän, saati iloitsevan jostain onnistumisesta. Ovatko he sitten poikkeuksellisen taitavia? Voin heti luetella omasta kaupungistamme, joka ei edusta suomalaisen taitoluistelun kärkeä, monta vastaavan ikäistä tyttöä, jotka osaavat enemmän ja nauttivat harrastuksestaan silmät loistaen.

Mielestäni tämä on surullista!

Kuulumisia viikon varrelta

Suku jo reklamoi, ettei blogi päivity :) Päivitetään siis!

Syy hiljaiseloon on ollut oikeastaan se, että ihana pieni Omppumme, joka juuri ja juuri ehti kotiutua meille, alkoi oksentaa. Se sai meidät tietenkin huolestumaan. Soitto kenneliin ja eläinlääkärin konsultoinnin jälkeen Omppu lähti kennelin eläinlääkäriin tutkimuksiin. Kun painoa on n. kilo, ei voi jäädä odottamaan.

Etsi kuvasta koira :)

Siitä olemme kiitollisia, että kennel on todella paneutunut asiaan ja hyvää englantia puhuva eläinlääkäri on pitänyt meidät noviisit kansantajuisesti ajan tasalla. Ilmeisesti vaivana olivat madot. Onneksi joka päivä on menty parempaan suuntaan ja nyt enää varmistellaan, että kaikki on kunnossa ennen kuin Omppu palaa kotiin.

Eläinlääkärin reaktio kolmen pellavapäämme näkemiseen oli hauska: Hän selitti moneen kertaan, ettei pieni pentu sitten jaksa leikkiä kauhean pitkään ja hänen pitää antaa levätä ja nukkua välillä. Varmaan arvasi, millaisen ylitsevuotavan rakkauden kohteena pieni koira on.

Muuten meille kuuluu hyvää!

Loman jälkeen olemme palanneet arkeen. Työtä ja harmaita hiuksia on aiheuttanut Ellan "Unit of Inquiryn" ensimmäisen jakson jonkinlainen päättötehtävä. Jakson aiheena on ollut ensiaskeleet kemiaan ja fysiikkaan ja mekin metsästimme jakson aikana tieteellisiä kokeita luokassa tehtäväksi.  Heurekan Tempputehtaan sivuilta löytyikin onneksi monta hauskaa koetta.

Ellan aiheena oli kertoa jäätelöstä. Siitä miten se tehdään ja mitä tapahtuu, kun maidosta syntyy jäätelöä. Koko homman pohjana oli se, että luokassa tehtiin tieteellisenä kokeena jäätelöä muovipussissa.  Ellan tehtävässä piti kaiken muun jäätelöinformaation lisäksi kertoa tämän muovipussijäätelön synnylle tieteellinen selitys. En todellakaan ole mikään kemian nero, no, en edes keskinkertaisuus. Mies oli sopivasti työmatkalla. Saipa siinä googletella kaikenmaailman molekyylejä ja emulsioita, jääkristalleja ja suolan vaikutusta jään sulamispisteeseen ennen kuin tehtävä oli valmis. Mietin ehkä kaksi kertaa ennen kuin seuraavan kerran syön jäätelöä!

Tässä perheessä äiti harrastaa tällä hetkellä vapaaehtoistyötä (siitä lisää myöhemmin), Eero harrastaa jalkapalloa WISS Tigers joukkueessa (tärkeintä ei ole voitto, vaan koulun virallinen peliasu) ja Emilia luistelee ahkerasti Vasilin johdolla. Ella odottelee Ompun lisäksi rytmisen harkkojen alkamista. Perheen isä harrastaa työn tekemistä (jonkun on valitettavasti vähän pakko).

Huomenna tapaan Ellan mahdollisen rytmisen valmentajan ja näen jumppasalin! En oikein tiedä mitä odottaa, kun kiinalainen yhteyshenkilömme varoittelee, että tämän lajin harrastamiseen puitteet eivät ole kovin hyvät. Jos ne eivät kiinalaisen mittapuun mukaan ole kovin hyvät, niin uskallankohan edes mennä paikan päälle...Yhteyshenkilömme mukaan valmentaja on National Champion jonkun vuoden takaa! Mutta kun ollaan Kiinassa: They always are. Uskon kun näen.

Tällainen kuulumiskatsaus tähän väliin! Kuviakaan ei ole oikein tullut otettua vähän alakuloisen viikon aikana.

Mukava päivä Suzhoussa

Päätimme lähteä koko perheen voimin moikkaamaan paria tuttavaperhettä Suzhoussa, kaupungissa lähellä Shanghaita, Taihu -järven rannalla. Suzhoussa olisi tarjolla suunnattoman paljon perinteistä kiinalaista arkkitehtuuria ja muuta nähtävää. Olimme kuitenkin varanneet paluuliput jo klo 14, joten aikaa tutustua Suzhouhun ei ollut kauheasti ja käynti mm. kaupungin vanhoissa osissa  jäi seuraavaan kertaan. Nyt käynnin anti oli nauttia mukavasta seurasta ja lounaasta yhdessä kavereiden kanssa. Mutta tänne tulemme pian uudestaan!

Aamu alkoi näin lomalla ollessamme tuskallisen aikaisin, luotijuna lähti klo 7:45. Meiltä on onneksi lyhyt matka juna-asemalle, mutta oman kuskimme lomaillessa oli pakko varautua hieman ekstraan taksien kanssa.

Hongqiaon rautatieasemalla oli muutama muukin odottamassa junan lähtöä. Anteeksi kovasti että kuvaan teitä, mutta koska te kuvaatte lapsiani ihan härskisti suoraan lupaa kysymättä, joskus kysymällä luvan ja myös salaa, muka kuvaamalla jotain muuta, ette ehkä pistä pahaksenne hyvin  epätarkkaa kuvaa teistä.

Luotijuna taittaa matkan Suzouhun n. puolessa tunnissa, matkaa on n. 100 km.

Olimme siis perillä varhain, klo 8.16. O

Kuljeskelimme Taihu-järven rannalla, istuskelimme terasseilla ja puistoissa.

 

Myös Suzhoussa on vimma rakentaa korkeita taloja. Meidän mielestämme tässä valmistuvat housut (vähintään 200 m) ja jäämme odottamaan jatkoksi paitaa ja päätä!?! Se on sitten kai jo maailman korkein rakennus!

Söimme myös parhaat pizzamme Kiinassa tähän mennessä Mamma Mia ravintolassa. Palvelu pelasi erinomaisesti myös englanniksi sekä meidän ulkomaalaisten yrittäminen ja erehtyminen -kiinaksi :) Todella hyvät pizzat, myös paikallisten suzhoulaisten mielestä. 

 

Ehkä avotulessa on sen salaisuus?

Paluumatkalla ihmiset taas salakuvasivat penkkien yli lapsia. Jostain syystä Emilia on se ykköskohde, jota he ihmettelevät. Shanghailaiset ovat tottuneita valkopäihin, mutta näin lomakaudella täällä on paljon muualta saapuneita ja erityisesti rautatieasemalla heitä tapaa. Emme ole vielä keksineet syytä siihen, miksi hän on se kuvauskohde numero yksi, mutta se ei todellakaan ole aina kivaa ja olen neuvonut avoimesti tuijottamaan takaisin vihaisesti sekä kieltämään kuvaamaamisen. Ja kun itse olen tilanteessa, kiellän kuvaamisen systemaattisesti, paitsi jos mukana on lapsia, jotka ottavat itse kontaktia ja ihmettelevät ja haluavat samaan kuvaan ja Emilia suostuu. Nauroimme joskus, että jos pyytäisimme 10 RMB (n. euro) jokaisesta kuvasta, olisimme kohta rikkaita!

Huomenna meillä on jännittävä päivä, haemme Ompun kotiin kennelistä!

Vierailu kennelissä - ja mihin se johtikaan?

Niin kauan kuin Ella on osannut puhua, on hän haaveillut koirasta. Hevoshulluus on tullut mukaan jossain vaiheessa, mutta koirahulluus on ollut jotenkin synnynnäistä.

Muuttaessamme tänne Kiinaan, lupasimme selvitellä mahdollisuutta hankkia meille koira täällä ollessamme. Emme oikein uskoneet tämän toteutuvan, mielikuvissa pyöri enemmän jonkinlainen pimeä pentukauppa kujilla, kuin ammattitaitoisesti johdettu kennel. Ihan ensimmäisinä päivinämme tällä alueellamme törmäsimme kuitenkin  suomalaisen perheen äitiin, jolla on 9 kk ikäinen labradorin pentu, hankittu täältä Kiinasta ja joka on jo viettänyt kesän Suomessa perheen mukana ja palannut takaisin. Keskustelujemme jälkeen aloimme vakuuttua siitä, että myös Kiinassa koiran voi hankkia aivan yhtä virallisisa teitä kuin Suomessakin. Päädyimme JiaLiang -kennelliin.

Mietimme tosissamme kultaisen noutajan -pentua, mutta meillä ei ole aikaisempaa kokemusta koirista. Kennelissä tällä hetkellä luovutettavan ikäiset pennut olivat yli 3 kk ikäisiä ja seuraavia vasta ns. "yritetään" rauhassa lähikuukausien aikana. Kuuntelimme myös ystävien ja ammattilaisten järkipuhetta siitä, että pieni koira on aina helpompi aloittelijalle kuin iso koira. Ellakin alkoi pikkuhiljaa taipua tähän vaihtoehtoon.

Kultsujen lisäksi kysyimme siis nähtäväksemme myös bichon frisén pentuja. Meni ehkä minuutti, kun luoksemme tuotu pentu vei sydämemme. Niin pieni, painoa reilu kilo ja kuukausia 2 ja niin suloinen ja tomera. Ainakin papereiden puolesta kaikinpuolin terve yms.  ja vanhemmat samasta kennelistä. Sopimukset on tehty, menemme perjantaina hakemaan pentua ja rokotukset yms. tarkastukset jatkuvat seuraavalla viikolla. Pennulla on kennelin takuu, eli terveyttä seurataan.

 

 

Me joudumme nyt opettelemaan ihan uudenlaisen perheenjäsenen kanssa elämistä. Ehkä tämä pieni karvapallon on kuitenkin hieman vähemmän haastava kuin iso koira.

Salakolo

Yksi mielenkiintoisimmista paikoista uudessa kodissamme löytyy kultavessan takaa.

Se on lasten valtakunta, salakolo. Siellä salainen kerho kokoustaa ja pitää päiväkirjaa. Ohjelmistoon kuuluu mm. vanhempien vakoilu ja kaikenlainen muu salailutoiminta!

Blogin pitäjä pääsi salaa kuvaamaan salakoloon, eli kuvatkin ovat paparazzi-tasoa!

Salakolossa on postilaatikko, johon kuulemma voi laittaa tehtäviä ja muuta postia. Nyt Ayi:n lomaillessa, voisikohan sinne laittaa ihan näitä siivoustehtäviä??? Luulen, että tässä haetaan jotain vähän salaperäisempää.

 

Päämajassa suunnitellaan kaikenlaista vanhempien päänmenoksi. Ja pidetään salaista päiväkirjaa.

 

Järkyttävä tietovuoto, paparazzit pääsivät näiden dokumenttien pariin!

 

Salakolon seinällä julkaistaan myösy vaihtuvaa taidenäyttelyä:

Kuva: Ella

Kuva: Ella

Kuva: Emilia

Salakolo on ihan jees, paitsi sen yhden kerran, jolloin sinne oli päässyt ujuttautumaan joku karmea tuhatjalkainen öttiäinen. Silloin myös äiti pääsi salakoloon, mukanaan salainen ase, hyönteismyrkky. Kaasutus tainnutti öttiäisen ja salailu sai jatkua, kun raadot saatiin siivottua!

T.I.L.A. Le Chambordilla

Tällä kertaa muutoskohteena on perheen yhdistetty työ- ja vierashuone.

Onneksi perheen äiti ei oikein rekisteröinyt House Hunting -käynnillä koko talossa vallitsevaa kristallikruunujen paljoutta, koska se olisi voinut torpata koko hankkeen. Kristallikruunu sekä juhlava kaarioviaukko kuitenkin tilasta löytyy.

House Huntingin aikaan koko talon ainoa huonekalu oli pornahtavan punainen sohva, jonka perheen äiti oli jo aikeissa käskeä siirtää hornan tuuttiin. Viime hetkellä perheen äiti kuitenkin huomasi, että kyseessä on Ikean vuodesohva, johon saa irtopäällisiä, sellaisia tylsiä harmaita ja ruskeita.

Perheen muuttaessa taloon, oli sohva siirtynyt nyt muutoskohteena olevaan tilaan. Muuten tila toimi lähinnä silityshuoneena sekä varastona. Huoneesta haluttiin tällä kertaa täysin vallitsevasta trendistä poiketen valoisa ja monikäyttöinen, ei pimeä ja ahdas kuten yleensä halutaan.

Tällä kertaa kohteeseen ei todellakaan haluttu mitään aikaa kestävää designia (no, ehkä myöhemmin se Ghost-tuoli voisi käydä tänne). Tilaan ei myöskään haluttu teettää mitään tutulla puusepällä omien mittojen ja piirrustusten mukaan. Myöskään sisustusarkkitehtia (perhetuttua) ei ollut käytettävissä, vaan tila päätettiin kalustaa ihan pokkana Ikea-kamoilla. Tällä kertaa perheen äiti päätti sietää vähän muutakin kuin valkoista, koska oli vähän pakko.

Perheen äiti ei todellakaan ole kätevä käsistään, joten tilassa olleet verhot saivat jäädä paikoilleen.

Tilan laattalattian alla on lattialämmitys, mutta koska kohde sijaitsee Kiinassa, on aina parempi varautua siihen, ettei se toimi, joten tilaan haluttiin iso ja lämmin matto.

 

Kirjoituspöytä on järkyttävä kauneusvirhe kohteessa (printteristä puhumattakaan). Tänne olisi haluttu kiinalainen siro kaluste, mutta koska huone on (kristallikruunua ja verhoja lukuunottamatta) jo valmiiksi niin Ikea, niin Malm sai tällä kertaa kelvata, ainakin alkuun.

Nurkan viherkasvi on perheen isän löytö paikallisesta Carrefour -supermarketista. Perhe ei tosiaankaan ole mitään viherpeukalo -porukkaa, mutta kyseisenlaisen kasvin perheen äiti on todistettavasti pystynyt pitämään hengissä jo useamman vuoden, ihan yksinkertaisesti kastelemalla sitä ainoastaan silloin, kun lehdet näyttävät pölyisiltä sekä kuolleilta ja koko kasvi viedään suihkuun. Aika näyttää miten tämän yksilön kanssa tulee käymään.

Ja kertauksena:

 

Ennen

 Ja jälkeen.

Ja nyt huomaamme, että tehosteväri, se piristävä valopilkku, jota voimme vaihtaa sesongin mukaan, puuttuu! Mikä ihmeen tehosteväri kävisi tämän kultainen-ruskea-beige-valkoisen kanssa? Turkoosi? Ehdotuksia?

Päivä kaupungilla

Lähdimme jo aamusta Emilian kanssa taas kerran luistelemaan. Tämä kuulostaa varsin pro-hommalta, mutta oikeasti tähän nyt vain sattui tällainen kolmen päivän putki! Kun ahkera luistelija oli jäällä, vietin itse laatuaikaa Venti Latten kanssa Huangpun rannalla. Löysin yllättäen MB -hallilta Starbucks -kahvilan. Tuleva kantakuppilani!

Oman autonkuljettajamme lomaillessa, meillä on sijainen, joka ei puhu sanaakaan englantia. Yritämme sohia satunnaisia sanoja kiinaksi, lapset ovat sata kertaa parempia kuin me aikuiset, onneksi. Luistelun jälkeen suuntasimme siis kaupungille, mutta ihan tarkkaa osoitekorttia ei löytynyt, eikä yhteisymmärrystä määränpäästä kuskin kanssa syntynyt.

Mieheltäni löytyy aina joskus ihan outoja paikkoja, joissa hän on joskus kavereineen käynyt. Nytkin lompakosta löytyi sattumalta yhden, kuulemma tosi kivan paikan kortti, josta ei kyllä saa ruokaa. Ja juuri ruokaa lapset tässä tilanteessa kaipasivat, mutta eipä muuta kuin kohti kortin paikkaa. Kai siinä lähellä on jotain.

Taas kerran hämmästyimme siitä, millaisia paikkoja tästä miljoonakaupungista löytyykään. Saavuimme Moller Villan alueelle, jossa toimii myös pieni hotelli. Paikka oli kuin keidas keskellä kaupunkia. Itse Villassa oli häät, joten suuntasimme alueella toimivaan Moller Princess Rose Cafehen.

Ulkona pöydät ovat todella kauniissa ympäristössä ja paikka onkin täydellinen piipahtamiseen vaikka kahville tai yhdelle kylmälle kaupunkikierroksen lomassa.

Me päätimme olosuhteiden pakosta myös hieman syödä. Tilasimme lautasellisen dumblingeja ja pizzan lapsille.

Dumplingit eivät missään tapauksessa olleet huonoimpia syömiäni, jos nyt eivät ihan parhaimmasta päästäkään. Pizza katosi sen verran nopeasti, ettei sitä ehditty dokumentoida. No, ehkä sekään nyt ei ollut ihan parasta mahdollista tasoa.

Lasten kyllästyttyä ruokien odottamiseen, annoimme tehtäväksi kuvata ympäristöä. Kuvamateriaalia kertyi yhteensä varmaan satoja, on pakko suorittaa karsintaa.

 

Ellan hevospatsas ei yllätä. 

 

Emilia kuvasi mm. kultakaloja.

 

 

Eeron kuvista valitsin tähän ruusun, joka osoittautui tekokukaksi. Poikani, tuleva kukkakauppias? Oikeasti, opettelimme minun vähäisillä taidoillani sitä, kuinka lähikuva kuvataan tietyllä asetuksella ja maltetaan odottaa että kuva tarkentuu.

 
Moller Princess Rose Cafe on siis erinomaisella sijainnilla siunattu kuppila, joka minun on pakko esitellä myös sisältä: Ensin pittoreskia romanttista tyyliä....

Ja sitten modernia, punaista keinonahkaa 70-luvun tyyllin. Voisi toimia, mutta ei metrin päässä toisistaan. Siis minun mielestäni. Ehkä olen vain rajoittunut!

 

Jatkoimme päivää siirtymällä ydinkeskustaan hieman shoppailemaan.  Tällä kertaa kävimme vain GAP:issa, josta tytöt pelottavan varmoin ottein valitsivat jotain ostettavaa.  Ostokset pääsivät hyötykäyttöön illan viiletessä.

 

Koska kaupunki on melko tukossa viikonlopun Moon Festivalin vuoksi, poistuimme illalliselle lähemmäksi kotiamme, Hongmei Lu:lle ja sieltä kotiin.