Tästä se lähtee!

Kun viimeiset vieraamme toukokuun puolivälissä lähtivät, minuun iski jonkinlainen lähtöahdistus. Tuntui, etten mistään hinnasta vapaaehtoisesti täältä lähde, vaikka ihan vapaaehtoisesti asian perheen kesken päätimme. 

En edelleenkään tunne kovinkaan positiivisia ajatuksia paluusta, mutta sanotaan, että ne ovat näin muuton lähestyessä kuitenkin nousevaan suuntaan! Täällä löytyy vertaistukea, meitä itkijöitä, mutta myös niitä, jotka hyppien onnesta lähtevät ensimmäisellä koneella. 

On ihanaa (vai oikeasti kamalaa?) huomata, että esim. nämä unettomat yöt asioita murehtien ovat muidenkin, kuin minun reaktioni muuttoon. No, vielä kun se on mahdollista, laitan vaan valon päälle ja luen kirjaa, kunnes nuupahdan se kirja naamallani. Kun siis olisi mahdollista nukkua aamulla lasten lähdettyä kouluun. Tunnustan, näinä päivinä hyvällä omalla tunnolla sen tunnin joskus otankin. Ja sitten taas jaksaa...

Olemme aloittaneet konkreettiset muuttopuuhat.

Olen täysin tapojeni vastaisesti tehnyt kaiken superjärjestelmällisesti. Ehkä tämäkin on yksi tapa keskittää ajatukset muuhun kuin lähtöpäivään.

Kuvitelkaa: Eeron tärkeimmät Legot on purettu muovilaatikoihin, yksi tai korkeintaan kaksi kerrallaan (ja silloin toki muovipussein eroteltuina) ja tunnisteena toimii ko. legon kokoamisohje.

Siskoni, sekä ystäväni Liisa ja Marja pyörtyvät ällistyksestä tämän nähdessään.

Olen yksinkertaisesti katsonut liikaa Frendejä: Minusta on tullut Monica!

Uusi, järjestelmällinen minä, hankki tänään kasapäin uusia muovilaatikoita, joihin pikkusälä olisi tarkoitus pakata seuraavien kymmenen päivän aikana!

Tämäkään ei ole mitenkään pakollinen puuha, muuttofirma pakkaa tarvittaessa ihan kaiken. Mutta koska olen Monica, minulla on järjestelmä. Plus että en välttämättä halua muiden kuin itseni pakkaavan kaikkein henkilökohtaisimmat juttuni, kuten vaikkapa alusvaatteeni :)

Tänään vihdoin ja viimein meille selvisi firma, joka muuttomme tekee. Tämä on kilpailutuksessa mennyt luvattoman myöhään. Myöskään tarkka muuttopäivä ei vieläkään ole selvillä, todennäköinen oletus on 16.6. Minä en voi antaa passiani, koska Omppu pitää terveystarkastaa ja siihen tarvitaan minun passini. Ella passeineen on Honkongissa tanssimassa. Heikin aikataulusta nyt ei kukaan ota selvää, mutta hänelle se nakki nyt vaan napsahtaa, ei voi mitään.

Loppuun liittyy useimmiten ja useimmilla tietynlaista maanista ostosten tekoa. Ainakin meillä, jotka jättävät kaiken viimetippaan. No, katsellaan... Nyt ei ole enää aikaa katsella, pitää toimia.

Tänään sain yhden rastin DONE -listaan. Hain ulkokukkamarkkinoilta muutamat ruukut hyvinkin sopuhintaan.  Yes: √

Se oli siinä!

Olen tämän kevään aikana myös hysteerisesti kehystyttänyt asioita. Halusin kotiin jotain muistoja Kiinasta ja kiinalaisuudesta. Kiertelin taidetoreja ja Taikang lu:ta, mutta mikään maalaus ei oikein sytyttänyt.

Tutustuttuani Virvaan ja Simoon huomasin pian, että valokuvillahan minä tämän haluan säilöä sydämeeni, en maalaustaiteena.

Taulun kuva: Simo Turunen

Taulujen kuvat: Simo Turunen

Taulujen kuvat: Munkki Xianissa

Kuvaaja tuntematon

Taobaosta odottelen vielä yhtä juttua, pitänee hälyyttää ex-autokuskimme Andy taas soittelemaan Taitain lamppujen perään! 

Sitten se todellakin on siinä!

Tuntuu, kuin olisi eilen, kun kotona mietimme, mitä mukaan otamme.

Nyt mennään toiseen suuntaan ja muutto on hyvin, hyvin erilainen. Silloin meille jäi koti odottamaan ja sinne pystyi jättämään tavaraa, otsikolla "no, mietitään".

Nyt kaikki on oltava tyhjää, kuten normaalissa muutossakin. Kuitenkin tavarat pitää jakaa sen mukaan, mitä halutaan mukaan nyt ja mitä kaivataan vasta joskus elokuussa, kun merikontti saapuu Suomeen. Tämä on hiukan haastavaa, mutta siinäkin ollaan jo voiton puolella.

Siinä ne odottavat, kuin kanat orrella. Ja toinen poikue muualla. Emme yksinkertaisesti saa porukkaa mahtumaan yhteen autoon Pudongin kentälle mentäessä. Tätäkin on pakko alkaa pohtimaan juuri nyt!

Yksi juttu on myös se tosiasia, että kun kontti lähtee, meillä ei ole petivaatteita, astioita...ei yhtään mitään. Menemme siis hotelliin tai service apartement -hotelliin. Mutta kun meillä on Omppu! Hotellit tuskin huolivat...Tämäkin vielä selvityksen alla.

Muuttoon kuuluu aina tietenkin myös jätesäkeittäin rojun pois heittämistä. 

Mutta myös kunniallista kierrätystä, jota me suomalaiset ainakin harrastamme. Tänään Sanna sai perintönä Ikean kassillisen koulupukuja. Kassi on kiertänyt jo monella, kaikkien poimiessa sieltä omat sopivat ja muut perheet samoin. Sisältö kutistuu ja kasvaa aina kulloistenkin WISS:läisten suomalaislasten mukaan.

Voi, tuntuu, kuin olisi vain hetki siitä, kun näitä koulupukuja ihmeteltiin!

Koulupuvut ovat kyllä olleet mitä mainioin käytäntö! Ei napinaa siitä, mitä aamulla päälle. Kuopuksen kanssa kyllä alkuaikoina tuli taisteltua siitä, onko pakko laittaa kauluspaita. Joku ihme kauluskammo. No, se oli aina helppo kuitata sanomalla: "turhaan sä mulle huudat, mene kiljumaan Mr. Klinelle, hän se näistä päättää, en minä". No, Mr. Klinelle ei tarvinnut kiljua.

Ajat ovat muuttuneet muutoinkin paljon sitten ekan koulupäivän. Muistan nämä lappuset Eeron taskussa. Nyt saa sanoa: POJAT! Te olette suomalaisia, puhukaa keskenänne SUOMEA!

Olemme siis välitilassa kohti Suomea, täältä tullaan.

Loppukevennyksenä eiliset Suomi-koulun kirjaston kaappi- ja lajittelutalkoot:

Siirsimme kepeästi ystäväni Pian kanssa yhden uuden kaapin oikealle paikalleen. Näinhän meille oli kerrottu: 6 kpl painavia kalusteita on saapunut, tulkaa siirtämään paikoilleen. Homma otti ehkä kolme minuuttia.

Kohta paikalle pyrähti suoranainen armeija Ayeija ja neuvonantajia. Kuinka monta suomalaista naista tarvitaan yhden kaapin siirtoon? öööö: kaksi! Kuinka monta kiinalaista tarvitaan yhden kaapin siirtoon? Kuvan mukaan 6-7 kpl. 

Asenne ratkaisee!

Cat walk & art week

WISS pääsi näyttämään minulle vielä kerran, itkettämään vielä kerran ja sanomaan vielä kerran: En unohda tätä koskaan!

Art week oli täynnä hulluttelua ja taidetta. Se huipentui "muotinäytökseen", jossa lapset esittelivät taideviikon aikana luomiaan juttuja. Catwalkilla kävellen ja poseeraten.

Murphyn laki: järkkärini on jotenkin vahingoittunut, totesin tilanteen vasta juhlassa. Puhelimella ja Canonilla jotain yritin kuvata kuitenkin.

Mr. Brunton, eli Primaryn rehtori ei petä koskaan! Hän on joskus Puna-Hilkka, tänään Puu. Hän heittäytyy ja nauraa itselleen! Mahtava tyyppi! Ellan parhaan kaverin isä :)

Saippuakuplat ja savukone - catwalk vailla vertaa!

 

Opettajien osuus

Ms. Figg - taide.

 Coach Magnus - PE (uinti ja kaikki muu liikunta)

 Pojat ikuistettuna juhlan jälkeen ja kamera todistetusti vahingoittunut.

Tämä koulu on ollut jotain niin uskomattoman hienoa. Todiste siitä, että kun halua ja osaamista on, osataan nähdä myös ne asiat, joita voidaan tehdä aina vaan paremmin. Soisin tällaisen kulttuurin leviävän Suomeenkin, mutta en usko näin tapahtuvan.

Student led conferences - haikeudella

Perjantaina olivat vuorossa vuoden viimeiset "konferenssit". WISS:ä on kolme kertaa vuodessa tilaisuus, jossa vanhemmat, oppilaat ja opettajat tapaavat toisensa. Vähän kuin vanhempien vartti Suomessa, mutta vähän perusteellisempi sessio.

Kahdessa ensimmäisessä käydään vanhempien, opettajien ja oppilaan kanssa läpi lapsen koulutyön edistymistä opettajien johdolla, tässä viimeisessä oppilaat esittelevät vanhemmille sitä, mitä ovat vuoden varrella tehneet. Näinä päivinä ei ole opetusta.

Jokaisesta vuodesta primary -schoolissa oppilaat saavat portfolion, johon he saavat valita töitään vuoden varrelta. Kuten moneen kertaan kerrottu, täällä ei juurikaan käytetä oppikirjoja, joten erilaista irtopaperia ja vihkoja kertyy runsaasti ja niistä kerätään parhaat työt portfolioon.

Pari sivua on pakollista IB -jargonia...

Kaikki loppu oppilaiden töitä. Tässä joku kiinan juttu Eeron 2. luokalta, kolmannen luokan portfolio jäi vielä koululle.

Tyttöjen juttu oli lähinnä sähköisen Manage Packin arvosanojen ja sanallisten arvostelujen silmäilyä. Heillä menee hienosti. 

Lisäksi uskon tämän täkäläisen secondaryn olevan monelta osin suomalaista koulua vaativampi. Tai siis ainakin erilainen. Ei ehkä niin paljon ulkoa opiskelemista kuin suomalaisessa koulussa, mutta tiedonhakua, lähdekritiikkiä (Wikipedia ei edes 1. luokalla alakoulussa saa olla lähde), lähteiden merkitsemistä, tiedon soveltamista, paljon itsenäisiä essee -tehtäviä jos siis 10-vuotiailla. Mutta ei oppikirjoja matematiikkaa lukuunottamatta, mutta se "international mathematics" onkin sellainen järkäle, verrattavissa siipan TKK:n matematiikan kirjoihin. 

Ainekirjo on erilainen. 

Täällä on yhdistetty science. johon kuuluvat mm. fysiikka, kemia, biologia, geologia...

Design on jotain käsityön ja graafisen suunnittelun väliltä. Eli koneella harjoitellaan tekmään mm. nettisivuja, kuvankäsittelyä, suunnittelua ja ihan perus graafista suunnittelua. Toinen puoli on kai sitten jotain teollisen muotoilun alkeita, eli tehdään suunnitelma ja toteutetaan se eri materiaaleista. Tässä kuulemma nopea kokeilu, jääkaappimagneetti Ompusta akryylista tehtynä.

Humanities kattaa historian, yhteiskuntaopin, kansalaistaidon, maantiedon....Mitähän kaikkea vielä.

Matematiikka on matematiikkaa, sillä selvä. Minä en ole tässä mikään mittari, mutta TKK:lla sovellettua matematiikkaa sivuaineena lukenut Heikki kokee aika usein erityisesti 7. luokan tehtävät ikään suhteutettuna todella, todella vaikeina. Matematiikassa secondaryssa tosin on tasoryhmät.

Äidinkielestä, eli englannista olen erityisen ylpeä! Ellalla oli erittäin negatiivinen EAL (english as an additional language) -opettaja 5. luokalla. Hän koko ajan korosti, kuinka huolissaan hän on siitä ja siitä. No nykyinen ihan natiivi englanninkielinen opettaja korostaa Ellan olevan luokan paras kirjoittaja. Siis natiivien englanninkieleisten joukossa! Emilialla meni paremmin jo heti alussa, ihanan EAL -opettajan vuoksi, mutta samaa tasoa on englanti. 7-8/8 on yleinen arvosana. Nyt olen kauhea lasten kautta elämääni eläjä, mutta en oikeasti ole. Tämä oli n. kolme vuotta sitten iso huoleni, isoin kaikista. Miten lapset sopeutuvat ja oppivatko he englantia? No, näkyvät oppineen paremmin kuin hyvin :)

Taideaineet ovat oma, erityinen lukunsa. Niistä olen kirjoittanut jo paljonkin. Kuvataidetta, musiikkia, tanssia, näyttämötaidetta, ISTA -ohjelma, vierailevat maailmantähet opettajina... Jälkimmäiset tietenkin maksullisen, kansainvälisen koulun ja kansainvälisten suhteiden mahdollistamia!

Tyttöjen konferenssien ja Eeron vastaavan välille jäi melkein kaksi tuntia, jotka hengailin logistiikkaongelmista johtuen koululla.

Vastuullani oli kolme 9-vuotiasta poikaa, joten hikoilin n. + 25 asteen lämmössä ensin jalkapallokentän laidalla ja sitten koulun jumppasalissa.

Tottakai tällaisessa kansainvälisessä koulussa myös fasiliteetit ovat ihan omaa luokkaansa. Ei varmaan kukaan odotakaan, että jossain suomalaisessa koulussa olisi kiipeilyseinä, jossa vielä kaiken lisäksi koulu järjestäisi koulun jälkeen kerhoryhmiä kiipeilystä kiinnostuneille. Tätä jäämme kaipaamaan.

Poikien riehuessa minulla oli hyvä tilaisuus tutustua kaikkeen muuhun. 

Täällä liikunnanopetus sisältää paljon myös paperihommia. Tosin liikuntaa onkin tietääkseni enemmän kuin suomalaisessa koulussa, eli primaryssa 2 h viikossa + 1 h uintia. Secondaryssa ainakin 6. luokalla 3 h viikossa + 1 h uintia. Uinti vaihtui tänä lukuvuonna kausittaiseksi, eli n. puolet lukuvuodesta on uintia ja puolikas keskitetään akateemisempiin aineisiin. Ennen uinti meni koko vuoden ympäri osana liikuntaa.

Paperihommat ovat kokeita lajeista, säännöistä, lajiturvallisuudesta jne. Välillä myös aika luovaa, eli ryhmätyönä kehitetty uusi peli, joka pitää pystyä ensi viikolla opettamaan kavereille käytännössä. Huh, minusta edes liikunnan pääsykokeissa ei ollut näin hankalaa tehtävää opetustestissä.

Tässä hyvin luova Eeron & kumppaneiden peli. Posterin perusteella, eikä edes selostuksen jälkeen, minulle ei kyllä selvinnyt mistä on kysymys, mutta ehkä tässä on seuraavien sukupolvien polttopallo. En minä tajua Minecraftistakaan yhtään mitään. 

Käytävässä oli esillä ihania 2. luokan "different places where to live" -aiheisia töitä.

Sitten päästiin taas itse asiaan, eli Eeron konferenssiin:

Tässä koulussa tehdään paljon asioita tietokoneella. Kaunokirjoitusta ei harrasteta lainkaan ja sen painotus suomalaisessa koulussa hieman pelottaa. Täällä tekstaaminen on ihan riittävä ja tietokonetaitoihin kiinnitetään paljon huomiota. Jokaisessa luokassa ensimmäisestä alkaen on tietokoneet ja niitä käytetään niin kirjoitushommiin kuin erilaisiin matematiikan oppimispeleihinkin.

Tietokonehommat ovatkin Eeron yksi parhaita osaamisalueita. Täällä tehdään paljon esityksiä powerpointilla, prezillä ja multimedian keinoin. Tässä konferenssissa näin hienoja Ppt -esityksiä, joita en itse osaisi tehdä, Prezillä tehdyn hienon esityksen sekä liikuttavan multimedia -esityksen lukuvuodesta. USB-tikku lähtee koululle näiden juttujen tallentamista varten. Ehkä mulla on tässä tulevaisuuden koodari ;)

Viimeisen UOI -jakson aiheena oli "How the world works?"

Ja alaotsikkona: Earth's natural features change over time.




Taustatutkimuksen lisäksi kolmoset olivat tehneet posterit tai ppt -esitykset jostain maanpinnan muodostelmasta. Lisäksi taiteiltiin paperimassasta mallit omasta aiheesta ja esiteltiin koko juttu muille luokalla.

Upeita paperimassatöitä:




Tulivuori



Saari/vuori



Jäätikkö...


Vielä viimeinen silmäys luokkaan ja nessut esiin..

Luokkakavereiden suloiset arviot Eerosta saivat kyynelkanavat aukeamaan vieläkin enemmän.

 Kotiin lähtiessä silmiin osui tämän vuoden 5. luokkalaisten exhibitionin posteri:

Vain vuosi sitten tein hommia "poikieni", Super Sporties -jäbien kanssa. Se tuntuu kuin eiliseltä. Onko tämä normaalia vanhenemista vai expat-elämää, että vuodet vierivät kauhealla vauhdilla, kiihtyvään tahtiin?

Tulen kyllä kaipaamaan tätä koulua niin valtavasti! Ei tämäkään virheetön ole, ei todellakaan. Mm. kiusaamista ja muuta välien selvittelyä on näihin vuosiin mahtunut, ei onneksi dramaattisissa mitoissa. Mutta missäpä ei teinien kesken?

Viestinnän sekoilusta voin antaa myös miinusta. Toisaalta yhteys opettajan ja vanhemman kesken on aina suora sähköposti, ei mikään Wilma. Asioihin puututaan herkästi, mutta toisaalta oppiminen on erityisesti primaryssä vähän sellaista päähän taputtelua. Kyllä se siitä, kun vaan vielä yrität. Tukiopetusta niin englannissa kuin muissakin aineissa on herkästi tarjolla, mutta minusta Suomessa ns. pienryhmäopetus vaikutti tehokkaammalta, vaikka tytöt eivät siihen juurikaan osallistuneetkaan. Suomessa kuitenkin herkästi ohjattiin pienryhmiin harjoittelemaan jotain, mikä ei niin sujunut, kuten vaikka niinkin pieni juttu, kuin lukutaitoisella peilikirjoitus. Tunti pienryhmässä ja homma hoidettu. Kiitän.

Suomalainen koulu on kiistatta hyvä, sitähän me suomalaiset jaksamme korostaa ja eiväthän PISA -tulokset mitään silmänlumetta ole. Shanghain alue tosin on tainnut olla jo ainakin 4-5 vuotta siellä ihan ykkösenä ja siihen ei edes lasketa näitä kv. kouluja, vaan paikalliset. Kv. koulujen on sitten tietenkin pakko myötäillä paikallisiakin standardeja, koska niihin myös paikalliset kovasti haluavat.

Suomalaiselta koululta odotan tietynlaista säännönmukaisuutta. Oppitunti 45 min ja sitten välitunti raikkaassa ulkoilmassa 15 min voi olla erityisesti Eerolle hyvä juttu. Kirjat ja läksyt ovat selkeä ja värikuvitettu kanava koulun ja kodin välillä. Joka vuosi uudet työkirjat ja päivitetyt oppikirjat ainakin lainassa. Ei sekavia monisteita eikä vihkoja, joihin pitää itse luoda jotain, vaan viivat oppikirjoissa.

Ja nykyisin on kuulemma tosiaan tuo Wilma, josta voi seurata väripalkkeja, että miten menee vai meneekö mitenkään, kuten liikennevaloissa. Ehdin sitä kokeilla n. puoli vuotta ennen tänne lähtöä, ei herättänyt kyllä ainakaan positiivisia wiboja, mutta ehkä se on kehittynyt vuosien varrella. SEllainen robottisysteemi, ei vaadi henkilökohtaista kontaktia. Enkä todellakaan ole mikään "soitanpa opelle sunnuntaina" -tyyppi. Pari kertaa vaan tuli shokki töissä, kun Wilma ilmoitti, että luvaton poissaolo tunnilta (kyseessä ekaluokkalainen), kun asia oli oikeasti unohtunut matikankirja. Siinä sydän löi tyhjää, että missä se mahtaa olla. Eikä siis huoli koskenut sitä matikankirjaa, vaan Wilman perusteella sitä kateissa olevaa ekaluokkalaista.

En odota, että suomalaisessa koulussa ketään kiinnostaisi lasten kokemukset täältä, valitettavaa heille ja luokkakavereille. Ei ole kiinnostanut tähänkään asti, vaikka he ovat joka kesä kouluissaan vierailleetkin, valmiina kertomaan ehkä eroavaisuuksista suomalaisen ja kiinalaisen välillä. Esikoisen alakoulun opea lukuunottamatta, joka varasi tälle oppitunnin ja kysymyksiä sateli luokasta esityksen jälkeen, eikä tunti meinannut riitää. Jotenkin ajattelisi tällaisen olevan hieno osa opetusta, vaikka nyt sitten maantiedossa tai jossain. Varasimme valokuvat ja muut. Mutta Suomessa on tiukka tuntiresurssi ja opetussuunnitelma.

Täällä kannustetaan jokaisella luokkatasolla kertomaan koko luokalle omasta maasta ja koulunkäynnistä siellä, se on osa opetusta ja kansainvälisyyden ymmärtämistä. Aiheita otetaan lennosta ja vierailijoita hyödynnetään.

Suomessa siilin talvehtiminen on kansainvälisyyttä tärkeämpää. Ehkä siksi olemme niin ennakkoluuloinen yhteiskunta?

Mistä täällä sitten revitään se aika tähän kaikkeen muuhun? No, ihan kaikkien koulupäivä on 8.30-15.30. Myös ekaluokkalaisilla ja eskareilla. Kindergartenilaiset ja nurserylaiset ovat osin puolipäiväisiä. Tietenkin koulubussit ovat se loistava asia tässä, koulu huolehtii lapset takaisin busseihin 15.30, niistä pienimmistä lähtien.

Lisäksi paljon erilaista harrastustoimintaa on ohjattu koulun tiloihin. Osa maksullista ja osa koulun joukkueisiin kuuluvaa. Meillä lapsilla on koulun jälkeen Eerolla maanantaisin jalkapalloa, Ellalla maanantaisin tanssia. Emilialla tiistaisin ja keskiviikkoisin uintia uintijoukkueessa. Tällöin koulubussit tuovat lapset tietyille suosituimmille asuinalueille klo 17.30-17.45.

Koulubussien palvelu on luonnollisesti maksullista. Ettei nyt syntyisi väärää käsitystä.

Lisäksi opettajat viipyvät koulussa siihen, että staff -bussit lähtevät, päivittäin klo 16.45-17.15. Staff -bussit myös hakevat opettajat tietyista kohteista aamuisin niin, että he ehtivät koululle hyvissä ajoin ennen päivän alkua klo 8.30. Tässä 20 miljoonan ihmisen kaupungissa tämä on ainoa järkevä järjestely ja myös useiden yritysten järjestely, taksit ja ruuhkat ovat sattuman kauppaa. Opettajienkin työaika on siis erilainen, mutta kulkemisetu on varmasti tosi laajalti kiitetty, mutta varmasti myös palkassa huomioitu. Ne opettajat, jotka ovat vastuussa koulun jälkeisistä aktiviteeteista, lähtevät vasta 17.15 bussilla huolehdittuaan lapset omiin busseihinsa.

Olen nyt primaryssa tavannut 5 opettajaa ja secondaryssa 3 eri homeroom - opea.

Onneksi koululle on vielä asiaa. Olen huono hyvästeissä, mutta kyllä nämä opet on vielä pakko käydä halaamassa.

Wisstiger: eli WISS + Tiger = WISS:n maskotti ja nimi urheilujoukkueille - WISS Tigers, saa lohduttaa meitä Suomessa. Eeron sanoin: "Tätä on hyvä halata!"

Sopivasti kiinalainen

Kun me nyt asumme Kiinassa ja täältä takaisin suomalaiseen kotiin muutamme, on toki ajankohtaista miettiä, että mitä Kiinasta viemme mukanamme.

Meillä on valmis koti siellä Suomessa, lähinnä lasten huoneet kaipaavat ehostusta, mutta hekään eivät kaipaa mitään erityisen kiinalaista.

Tiedän muutaman ystävän, joilla on suunnattoman kauniita kiinalaisia kalusteita kodeissaan. Kaappeja, vitriinejä, senkkejä. Meillä ei ole paikkaa näille, piste.

Olen lisäksi jossain määrin ärsyttävä minimalisti, en yhtään siedä röyhelöä ympärilläni. Kuitenkin ajattelen, että Kiina saa näkyä ja sen pitää näkyä edes pikkuisen. Onhan se ollut niin merkittävä osa elämäämme!

Minulla on kokoelma pienia kiinalaisia juttuja, ei ensimmäistäkään kiinalaista kalustetta siis! Nämä saa helposti pois, jos kausi ja kiinnostus menevät ohi.

Tämä on jotain ihan järkytävää. En ole koskaan tehnyt mitään vastaavaa: Ostin Xi'anissa tällaisia pikkuisia sotilaita. En yhä edelleenkään tajua, että miksi. Mikään pölynkerääjä hyllyssä ei ole ikinä houkutellut. En tiedä miksi nyt näin :) Itse asiassa Emilia toi nuo pienet ja me ostimme museosta isommat.

Onneksi ei kuitenkaan keulinut niin pahasti, kuin useilla täällä, joilla on näiden Xi'anin terracottasotilaiden miehenkokoisia kopiopatsaita kodeissaan ja pihoissaa. Nämä saa helposti siirrettyä takavasemmalle siinä kohdassa, kun itsekin tajuan, kuinka naurettavilta ne näyttävät taustaa tuntemattomille. Mutta tunnearvoa näillä totisesti on.  Yksi hienoimpia kiinakokemuksia. Been there, done that. Didn't get the T-shirt but these :)

Kiina tulee näkymään seinillämme paitsi Simo Turusen upeina kuvina, myös kaduilta ostettuna taiteena. Nimemme taiteili paperiin Xi'anissa buddhatemppelin kierroksella ihastuttava munkki ja Lushan -kauppa kehysti ne upeasti, kuten kaiken muunkin täältä hankkimamme.

Kiina minussa?  Sitten taas. Olen aivan liian kiinalainen. Rakastan Kiinaa ja kiinalaisuutta. Täällä on paljon huonoa, mutta minusta silti enemmän sitä hyvää. Jos minun pitäisi valita, Suomi tai Shanghai -mahdotonta. Täysin mahdotonta. Juuri nyt mietin ja ennustan, että lastemme elämä vaan tulee tapahtumaan muualla kuin Suomessa. Tuntuu vaikealta ajatella heitä suomalaiseen systeemiin...Vaan mistäs sitä koskaan tietää, toivottavasti he solahtavat systeemiin kuin kalat veteen, samalla tavalla kuin aikanaan tänne sopeutuivat.

Mutta kuten me täällä tapaamme sanoa:

IHMINEN VOI LÄHTEÄ KIINASTA,MUTTA KIINA EI IKINÄ LÄHDE IHMISESTÄ!

Grande Finale & Mika ja Niklas

Tästähän oli puhuttu siitä lähtien, kun tänne muutimme. Syksyllä 2014 oli jo melkein lennot varattuna, mutta ei onnistunut. Serkustani Mikasta, joka on minulle melkein kuin se puuttuva isoveli ja rakkaasta kummipojastamme Niklaksesta tuli kuin sattuman kaupalta ne viimeiset vieraamme. Ja huh, minkälaiset yhdeksän päivää vietimmekään täällä Shanghaissa.

Pojat saapuivat aivan supernopeasti kentältä aina luotettavan Lu:n kyydillä. Taitailla oli vielä imuri keskellä olohuonetta, koska odotimme vieraita saapuvaksi n. tunti kyseisestä ajankohdasta. Onneksi skumppa oli kylmässä.

Jännitin hieman etukäteen sitä, miten Eero ja Niklas tulevat toimeen. Edellisistä treffeistä oli aikaa ja compoundille oli juuri muuttanut se paras suomalainen ystävä Roope. Mietin, että jääkö Niklas nyt sitten jotenkin sivuun. Höh, turha pelko. Supersosiaalinen, englanninkielistä koulua käyvä Nikke solahti kuin kala veteen poikien porukkaan. Lopulta seitsemän pikkupoikaa oli meillä syömässä vappubrunssia ja livahtivat sen jälkeen touhuamaan ulos jotakin...

Olimme yllättyneitä, että sekä Mika että Niklas jaksoivat lähteä kaupunkikierrokselle jo heti saapumispäivänä! Ja jaksoivat valvoa itseasiassa yömyöhään. Sattumalta myös meidän lapsillamme oli perjantai vapaata, samoin Heikillä, joten käytimme päivän keskustaan tutustuessa.

Annoimme itsellemme yhden löövipäivän, eli saapumista seuraavan lauantain loikoilimme kotosalla leffoja tuijotellen. Silti kävimme illalla lähikadulla syömässä ja lapset kävivät uimassa. Mika - THE SAW. Yhtäkuin uusi Halloween tai Hohto.

Muuten kyllä menimme paikasta toiseen hyvin aktiivisesti. Tässä serkukset vesikaupungissa...

Mikan ja Niklaksen kanssa nousimme korkealle, kuitenkin vain Pearl Toweriin. Näinköhän minulta jää Financial Towerin lasilattia näkemättä? "Reikätalossa" olen toki muuten päässyt vierailemaan, Park Hyatt - hotellin maisemat ovat mielessä lähtemättömästi!

Keskiviikkona illastimme yhdessä kummisetäni, eli isäni veljen Timon kanssa. Timo teki vielä yhdet messut suomalaiselle liike-elämälle täällä Aasiassa ennen hyvin ansaittuja eläkepäiviä. Jatkoimme illallista jatkoilla talollamme aikaiseen aamuun. Huh, huh tätä sukua.

Hauskinta kaikessa oli se, että vuorokausi myöhemmin japanilainen ystäväni Tomomi meni hakemaan messuilta Suomen osastolta lahjoituksia Suomi-koululle ja törmäsi yhtäkkiä Timoon, jonka kanssa ovat tutustuneet mökillämme tyyliin vuonna 1995. Shanghaissa asuu n. 20 miljoonaa ihmistä ja nämä kaksi tapaavat messukeskuksessa ja vielä tunnistavat toisensa. Ei voi olla totta!

Meillä oli jokaiselle päivälle ohjelmaa ja vaikka vieraat ymmärsivätkin sen tosiasian, kuinka aika täällä vaan menee ja kaikki kivoimmat jutut ehdittiin tehdä, jäi silti paljon kokematta. Oli vielä suunnitelmia, mutta sen tajuaminen, että täällä voi hyvin kestää 2 h liikenneruuhkassa, sai vieraatkin karsimaan toivelistaa.

Pojat kävivät parturissa viimeisenä iltana, kaksi hurmuria...

Olen todella onnellinen, että kaikki teistä kynnelle kykenevistä kävivät täällä. Tämä on ollut uskomaton kevät. Nyt on jäljellä muutto ja kammottavat jäähyväiset kaikkien kanssa. Toisaalta katse alkaa kääntyä kohti Suomea ja kaikkea hyvää siellä! Kyllä tästä hyvä tulee1